Romantillinen kertomus Nuijasodan ajoilta
Kirj.
Suomentanut
Tyko Hagman
Porvoossa,Werner Söderström,1890.
Syysmarkkinat Turussa.
Klaus Fleming.
Jumalanpalvelus Isonkyrön kirkossa.
Ebba Fincke.
Joulu-ilta Porkkolassa.
Talonpoikain sotajoukko.
Mahtavaakin hallitsee Jumala.
Noita-akan juoma.
Taasen Pohjanmaalla.
Talonpoikien viimeinen taistelu.
Sydämen surua.
Noita-akan toinen juoma.
Loppu.
Oli syysmarkkinat Turussa. Lukuisa joukko maalaisia oli kokoontunut,kuormineen täyttäen kaupungin ahtaat kadut ja torit. Hevostenhirnuntaa, huutoa ja rähinää kuului kaikkialta. Siinä kauppojahierottiin ja tingittiin, mutta paljonpa ei ollutkaan myytävänä. Jyviäei näkynyt ensinkään. Hämäläiset, nuo lyhytkasvuiset, valkeatukkaiset,hidasliikkeiset ylämaalaiset, olivat tuoneet hamppuja, pellaviaja kuivattua lampaan-lihaa. Talonpojat kaupungin ympäristöstäkaupittelivat puuastioita ja kankaita. Pujoteltuja villavaatteita,vanttuita ja tokkia, Naantaalin porvarin vaimojen tekemiä, kyselivätmaalaiset ahkerasti, ja Rauman pitsit saivat ihailijoita ja ostajiaaatelisrouvissa. Puutavaroita ja tervaa Satakunnan pitäjistä ja kalojasaaristosta ostivat, kuten myöskin pellavia, kaupungin porvaritulkomaille vietäväksi.
Kadunkulmissa ja sillalla istui sokeita tai muuten raajarikkoisiakerjäläisiä, ojentaen käsialan ohikulkijoita vastaan ja vinkuvallaäänellä laulaen arkkiveisuja tai runoksi rakettuja kertomuksiaonnettomuuksistaan. Räikeitä klanettisäveliä ja jyriseviä rumputuksiakajahteli siellä täällä pihoilta, joissa kuljeksivaiset hulluttelijattekivät temppujaan. Näiden pihojen porteissa oli aina väentungosta,ja raikkaat naurunpurskaukset säestivät näytäntöjä. Suurin olitungos eräällä kartanolla torin varrella, jonka portin päälleoli ripustettu suuri keltainen kangas, johon oli kirjavin väreinmaalattu hullunkurisesti puettu nainen, joka viputteli paljastettujamiekkoja päänsä päällä, käsillään ja alastomilla rinnoillaan. Portinulkopuolella seisoi kivityökkärin päällä punaruutuisiin vaatteisinpuettu poika, kulkuset helmuksissa ja toinen puoli naamaa maalattunavalkoiseksi, toinen punaiseksi. Hän paukutteli suurta rumpua, alinomaaväkijoukolle huutaen jotakin saksan kielellä.
— Mitä hän sanoo? kysyi muuan talonpoika, kääntyen erään nuorenvänrikin puoleen, joka oli seisahtunut väkijoukkoon hänen vierellensäja nyt heitteli ihastuneita silmäyksiä talonpojan seurassa olevaantäyteläiseen, punaposkiseen tyttöön, joka oli puettu tuohon somaanIlmajoen pukuun.
— Hän sanoo, vastasi vänrikki, että tuolla sisässä näytetään kertomustarikkaasta miehestä ja Latsaruksesta sekä ihmeellistä vaimo-ihmistä,johon, miekankärki ei pysty.
— Rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta, kertoi talonpoika katkerasti.Semmoista näemme me joka päivä. Me talonpojat saamme elää Latsaruksenelämää, ja herrat istuvat ruokapöydässä…
Hän ei päässyt jatkamaan, sillä tunkeva ihmisjoukko työnsi hänet,maalaistytön ja vänrikin muassansa pihan sisään, jossa he pianseisoivat niin puserruksissa, että tuskin saivat jäsentä liikkumaan.
Pihan sisimmäinen nurkka oli pingoitetulla nuoralla eroitettukatsojista, ja paremmaksi vakuudeksi käveli pitkään punaiseen viittaanpuettu, partainen mies edestakaisin tämän aidan vierustalla, sysäten