E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1914.
I. Hämärän näky.
II. Koskiveneessä.
III. Kesä, joka ei tullut.
IV. Margit.
V. Valkea yö.
VI. Sairasvuoteilla.
VII. Sunnuntaikellot.
VIII. Rukous.
IX. Jäähyväiset.
X. Täysi päivä.
Iltahämy liihotteli hiljaa. Se leijaili joen kaislikossa jarantapensastossa, hipaisi harmaita paasia ja kääri koivujen nuoret,hennot lehdet hienoon harsoonsa. Lännen taivaalle asti se tuskin jaksoisiipensä kehottaa. Kuulakka rusotus kajasti vielä, vaikka hetki olimyöhäinen.
Lehtoniemessä yksinäinen lamppu tuikahteli isännän ikkunasta. Tohtori
Mauri Koivu oli vastikään palannut saattamasta lapsiansa matkalle.
Oli äänetöntä ja tyhjää, kun he olivat lähteneet. Pitkä kaiho seurasi
heidän jälkiänsä.
Eihän Mauri Koivu tosin ensi kertaa yksin jäänyt. Eikö koko hänenelämänsä oikeastaan ollut pelkkää suurta yksinäisyyttä? Hän olijo aikoja sitte tutustunut ja tottunut siihen. Miksi se siis tänäiltana, hämärän siivillä laskeutuessaan hänen luoksensa, kohtasi hänensydäntänsä kuin kaukainen vieras, joka menneet käyntinsä uusii monientalvien takaa?
Kaksi oli aihetta siihen: pöydälle taitettu sanomalehti ja lastenmatkan määrä.
Sanomalehti oli ruotsinkielinen. Hän oli kaupungin asemalla ostanutsen, luettuaan lyhyen kuolinuutisen omasta lehdestänsä. Tässä nytkerrottiin jotenkin seikkaperäisesti: "Viipurissa kätkettiin maanpoveen tuomarinleski — — — Seppeleitä laskivat", — siinä olimonta nimeä. Ensimmäisenä: "hänen tyttärensä, professorinrouva MargitBarlitz".
Lasten isoäiti oli kuollut ja haudattu, mutta he eivät tietäneet siitämitään. Nuoruuden innolla he iloitsivat kesämatkastansa. Lasten äitioli tullut ulkomailta Suomeen, mutta sekin oli tapaus, joka ei koskenutheitä. "Professorinrouva Barlitz" oli heille ventovieras.
Isän tuli sanomattoman sääli poikaansa ja tytärtänsä. Ei sekään tunneollut uudempi kuin hänen oman sydämensä ikävä — hän vain tunsihaikeata halua sulkea heidät molemmat syliinsä ja painaa rintaansavasten, nyt kun he jo kaukana matkustivat.
"Margit" — tuo nimi sanomalehdessä — mitä kaikkea se kutsuikaanesiin…
Pieni kultakutrinen keijukainen — viulun säveliä — nuoruushaaveidenhohdetta —
Sitte harmaata arkea ja hiljaista mielen ankeutta. Keiju raukka,outoon asuntoon tuotu puutarhakukkanen… Olikohan hän siellä kaukanaeteläisemmissä ruusustoissa löytänyt enemmän valoa ja lämpöä? SitäMauri usein oli kysynyt itseltänsä. Katkeruus oli jo aikaa kuolluthänen sydämestänsä. Seitsemäntoista talven lumi oli satanut viihdytystäsiitä syksystä asti, jona Margit lähti. Seitsemäntoista olivat hänenkaksoislapsensa äsken täyttäneet. Heidän äitinsä puolesta isä olirukoillut kaikki nämä pitkät vuodet, ensin taistelun ja tuskan tulessa,sitte yhä rauhallisempana ja kirkkaampana. Ei voi olla kova ja katkerasille, jonka puolesta rukoilee.
Ja kuitenkin — kuitenkin!
Miltä tuntui Margitista, kun hän taas laski jalkansa Suomen manterelle?Jos hän onnessaan oli entiset unohtanut, eivätkö ne nousseet haudastanyt? Kun hän itse oli orvoksi jäänyt äidistänsä, eikö hänen täytynytmuistaa omia äidittömiä orpojansa?
Orpoja he olivat, Heli ja