Kirj.
Gerhart Hauptmann
Suomentanut
Alpo Kupiainen
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1918.
Pyrkiessään Monte Generoson huipulle matkailijan sopii lähteä joko
Mendrisiosta tai Capolagosta hammasrataa myöten tai Bissonesta Soanan
kautta, missä tie on kaikkein vaivalloisin. Koko alue kuuluu Tessiniin,
Sveitsin kantoniin, jonka väestö on italialaista.
Ylhäällä vuoristokiipeilijät varsin usein kohtasivat silmälasejakäyttävän vuohipaimenen, jonka ulkomuoto oli muutoinkin huomiotaherättävä. Hänen ruskettuneesta ihostaan huolimatta saattoi hänenkasvoistaan huomata, että hän oli sivistynyt mies. Hän muistuttipaljonkin Sienan tuomiokirkossa olevaa, Donatellon luomaa JohannesKastajan pronssikuvaa. Hänen hiuksensa olivat tummat ja valuivatkiharaisina ruskeille hartioille. Hänen pukunaan olivat vuohentaljat.
Kun joukko vieraita lähestyi tätä ihmistä, vuoristo-oppaat nauroivat joetukäteen. Ja kun matkailijat hänet sitten näkivät, puhkesivat he useinsopimattomasti meluamaan tai äänekkään vaativaisesti uhittelemaan;heistä miehen omituinen ulkonäkö antoi heille siihen oikeuden. Paimenei heistä piitannut. Tavallisesti hän ei edes kääntänyt päätänsä.
Kaikki vuoristo-oppaat näyttivät oikeastaan olevan hänen kanssaanhyvissä väleissä. Monesti he kapusivat hänen luoksensa ja antautuivatkeskustelemaan hänen kanssaan tuttavallisesti. Kun vieraat heidänpalattuaan tiedustelivat, mikä omituinen pyhimys se mies oli, pitiväthe asian enimmäkseen omina tietoinaan, kunnes hän oli häipynytnäkyvistä. Mutta ne matkailijat, joiden uteliaisuus oli vielä silloinvireillä, saivat nyt tietää, että tällä miehellä on hämärä menneisyys,että kansan keskuudessa hänet tunnettiin »Soanan kerettiläisen»nimellä ja että hän nautti taikauskoisen pelon sekaista, epäiltävääkunnioitusta.
Kun näiden sivujen julkaisija vielä oli nuori ikävuosiltaan ja hänelläoli onni tiheämmin viettää ihania viikkoja kauniissa Soanassa, hänluonnollisesti joutui tuontuosta kiipeämään Generoso-vuorelle ja eräänäpäivänä kohtaamaan myös niin sanotun »Soanan kerettiläisen». Eikähän unohtanut miehen näkyä. Ja hänen saatuaan miehestä kaikenlaisiaristiriitaisia tietoja kypsyi hänessä päätös tavata hänet uudelleen,jopa yksinkertaisesti käydä häntä katsomassa.
Kirjoittajan tätä aikomusta vahvisti muuan Sveitsin saksalainen,Soanan lääkäri, joka vakuutti, että omituinen erakko ei pannutpahakseen sivistyneiden ihmisten käyntejä luonansa. Lääkäri itsekinoli kerran pistäytynyt häntä tapaamassa. »Oikeastaan minun pitäisiolla hänelle äkeissäni», virkkoi hän, »koska se miekkonen tuherteleeminun ammattialallani. Mutta hän asuu kovin korkealla vuoristossa,niin kovin kaukana ja häneltä, Jumalan kiitos, käyvät vain ne harvatsalaa kysymässä neuvoa, jotka eivät arkaile ottaessaan vaikkapapaholaisen parantajakseen.» Tohtori jatkoi: »Teidän täytyy tietää, ettäkansan keskuudessa uskotaan hänen lupautuneen paholaiselle. Eivätkähengellisen säädyn miehet koeta tätä luuloa hälventää, koska se onheistä lähtöisin. Alkuaan, väitetään, tämä mies joutui pahojen taikojenvaltaan, niin että hänestä itsestään on muka tullut paatunut heittiö japaholaismainen taikojentekijä. Minä puolestani en ole havainnut hänelläpukinsorkkia enkä sarvia.»
Kirjoittaja muistaa vielä tarkoin käyntinsä tämän merkillisen ihmisenluona. Ensimmäinen tapaaminen oli erikoislaatuinen. Poikkeuksellisetolosuhteet antoivat sille sattuman luonteen. Vieras nimittäinhavaitsi eräässä polun jyrkässä kohdassa edessään avuttomana seisovanemävuohen, jo