Alkuperäinen jutelma Ulla-tätiltä
Kirj.
Wiipurissa, 1848.
J. Cederwaller poikineen.
A.F. Cederwallerin kustannuksella.
Imprimatur:
G. Rein.
Ensimmäinen Jako.
Mökin lapset.
Suuri kaupunki.
Saara täti. Serkukset.
Herrastalo. Weli ja Sisar.
Opettaja. Ystäwykset.
Ann'-sohwia.
Suomalainen tyttö.
Sairaanhoitaja.
Tunnustukset.
Matka.
Uutta tointa.
Kerjäläismummo. Kohtaus.
Toinen Jako.
Merimies. Omenakuoppa.
Talon onni.
Aarre.
Uudistalo.
Selitykset ja loppu.
Ensimmäinen Jako.
Mökin lapset
Eräsnä helmikuun iltana wuonna 1802 näemme yksinäisen mökin suuremmankylän reunassa. Talwi on kowimmillaan; wähäinen osa mustastalahonneesta seinästä näkyy katolla olewan lumen ja niatoksen wälillä.Korkiat lumi seinät, kahden puolen parin kyynärän korkuista oweaowat mökin porstuwana, johon kapukainen polku kylästäpäin on tienä;lumen reunatse pilkistäksen pikkunen päreillä ja riewuilla turattupieniruutuinen ikkuna, josta kumottaa nyt iltahämärässä punertawawalo, joka näyttää mökin olewan asutun. Lienee kuin paljon onneatämän ulkopuolisesti tuskin ihmisten asunnoksi tunnettawan hökkelinsuojassa? lieneewät tämän pikkuisen mökin asukkaat onnellisemmatkullalle paistawan howin asukkaita? Ken tietää mitkä ilot woiwatwiihtyä noiden lahonnein seinäin suojassa? Astukaamme tuohon pikkuiseentupaan. Owea awatessamme lyöpi palawalemu kaswoihimme, ja meidäntäytyy pusertaa silmämme pian kiini, sillä tupa on täysi kitkerääsawua, ja punertawan samakka pärewalkia läpäjää sen keskellä, wieläenemmän työlästyttäwä näköämme. Nyt selitämme kaksi lasta: tytön noin12 ja pojan näöltä 10 wuoden iällä, seisowat jonkun mustan kappaleenwieressä. Tultua likemmäksi näemme ja hämmästymme, sillä se mustakappale ei ole muu kuin rumasti kyhätty — ruumiskirstu. Itkustapunastunein silmin ja rukoukseen puserretuin käsin katsoowat lapsetsiihen, pian järkähtämattömillä silmillä. He tahtoowat wielä nähdä,ja muistiinsa painaa siinä, pitkälliseltä taudilta raadeltuja ja nytkuoleman jäykistämiä kaswoja, jotka heille oliwat olleet rakkaimmattässä maailmassa; heidän äitinsä, ainoa turwansa, lepää äskenummistettuna ruumiskirstussa. Kaikki ympärystönsä todistaa köyhyyttä japuutosta. Äiti oli kuitenkin jättänyt heille rikkaan perinnön: totisenjumalan-pelon ja luottamisen hänen isälliseen huolenpitoonsa. Wanhaeukko häärii pyyhkien pöytää ja penkkiä, hawuttaa jo ennen hiekattualattiaa. Se on kylän wanha Anni. Hän on koko kylän yhteinen ruumiinpesiä ja ummistaja, hautaisten laittaja j.n.e. Hän on nyt emäntänä,ainoana toimitusmiehenä tässä köyhässä mökissä. Nyt katsoo hän owestaja kuuntelee. "Jo tuleewat" sanoo hän lapsille, ja laittaa wiimeisiäpaikkoja laitokseensa.
Pian täytyy tupa nuoria sekä wanhoja kyläläisiä. Jokainentuopi kerallaan waatemytyn eli tuohikontin. Niissä on aiwottuhautais-rawinto. Anni ottaa kaikki wastaan, ja panee tallelle.Wiimeksi tulee wanhanpuolimainen mies, jolla ei ole muuta kuin paksuwirsikirja kainalossa, terwehtii ja kaikki nouseewat seisalleen.Pöydälle sytytetään kaarnaiseen jalkaansa kehno jukeroinen kyntteli.Se wastatullut istuiksen pöydän päähän. Hän on kappelin kunnioitettulukkari. Hän awaa suuren kirjansa ja kaikki owat wait. Nyt alkaa h