Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Valikoima runoelmia
Heinrich Heine
Suomensi
Valter Juva
Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin 1905.
Edeltäjänsä
Heinen suomentajan
*Yliopiston lehtorin Oskar Favén'in*
(Oskar Uotilan)
suomen kielen syvän tuntijan muistolle
omistaa käännöksensä
Valter Juva
Yksityisiä Heinrich Heinen runoja on jo varsin aikaisista ajoistauudestaan ja yhä uudestaan käännetty suomeksi.
Ensimmäinen varsinainen kokoelma Heinen runoelmien suomennoksia on OskarUotilan. Vihko, joka ilmestyi vuonna 1887, sisälsi likemmäksikuusikymmentä runoa, joita oli poimittu eräistä "*Buch der Lieder*"kirjan osastoista.
Viimeksi on O. Manninen julkaissut täydellisen käännöksen Heinenrunosarjasta "*Deutschland, ein Wintermärchen*".
Kokoelmaan Heinen runoelmia, joka nyt tarjotaan yleisölle, on valikoitu
näytteitä laajemmalta alalta, kuin Oskar Uotila vihossaan oli tehnyt.
Runoja on otettu kokoelmista "*Buch der Lieder*", "*Neue Gedichte*",
"*Zeitgedichte*", "*Romanzero*" ja "*Letzte Gedichte*".
Etusija on luonnollisesti annettu "Buch der Lieder" kirjalle, jonka eriosastoista on tehty jotenkin tiheitä poimintoja. Muista kokoelmistanäytteet ovat tilapäisempiä. Kokoelman laajuus on estänyt ottamastamuuta kuin ani harvoja näytteitä Heinen valtiollisista runoista, jotkamuuten eivät suinkaan edusta vähäarvoista puolta Heinen runoudesta.Mutta tämä puoli onkin jo yleisölle osaksi tuttu O. Mannisenjulkaisusta.
Tässä suomennoksessa on Oskar Uotilalta joskus lainauksia tehty, milloinyksityiskohdissa, milloin loppusoinnuissa, harvoin kokonaisissasäkeissä. Yksi runo on otettu kokonaisuudessaan Uotilan kokoelmasta.Muilta suomentajilta on tilapäisiä lainauksia tehty, Suoniolta, AinoSuoniolta ja Severi Nyman'ilta.
Käytetystä runokielestä sananen. Heine suosii kolmitavujalkoja, joitahän vapaasti supistaa kaksitavuisiksi, niin että usein jääepätietoiseksi, kumpaako jalkaa hän leikkivissä säkeissään oikeastaanpitää peruspoljentona.
Heinen tapa käyttää kolmitavujalkoja, joka alkujaan on lainaus Saksankansanrunoudesta keskiajan lopulta, on tehnyt voittoretkensä kauttaEuroopan uudemman runouden.
Suomessa, jossa nykyajan kansanrunous olisi voinut antaa mainioitaohjeita samaan suuntaan, ei tätä tapaa yleensä ole suosittu.
Suomennoksessa on usein — liiankin usein — täytynyt kielellisistäsyistä laajentaa Heinen tyynestä alkavia, väijykkeitä varustaviakaksitavujalkoja, joten hänen vauhdikkaat, ilkkuvat loppusäkeensä eivätole päässeet täyteen arvoonsa, taikka taas — Heine on vaihteleva kuinvärivivahdus saippuakuplan pinnalla — on täytynyt panna runonloppusäkeisin hätiköiviä kolmitavujalkoja, silloin kuin Heine itselopettaa runonsa ilkeän maltillisesti kaksitavujaloilla.
*Suomentaja.*
Heinrich Heine.
O, zürnt ihm nicht, der jetzt mit Liebestönen
Das Herz euch rührt,
Dann aber selbst das Liebste zu verhöhnen
Sein Lied verführt.
O, zürnt ihm nicht, wenn rasch der Wehmut-Schauer