Runoja
Kirj.
Helsingissä,Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö,1926.
Me
Sibylla
Kaksi
Rannalla
Spleen
Ilta merellä I, II
Ikävä
Väsymystä
Kuolema
Haudoilla
Odotus
Sisarelle
Elämän muukalaiset
Phantasia
Vanha satu
Dryadi
Vinetan kellot I, II
Melankolia
Lehmussatu
Nuoret kotkat
Tiellä
Siipirikko
Nebolla
Rukous
Kirjoittamaton laulu
Kaunein laulu
Iltarusko
Kielonkukkia
Suudelma
Vastaamatta jäänyt kysymys
Yössä
Lähtiessä
Kuvastin
Resignaatio
Sen tunnen kyllä: oon outo uneksija päällä maan, jok' kuuntelee vain omaa kaipuutaan ja näkee ikitähdet päänsä yllä.
Sen tiedän kyllä:
mun lauluni on tähdenlento vaan,
mi sammuu kohta leimahdettuaan,
pien' valoviiru öisen aavan yllä.
Se tunto mulle
on tuska sammumaton, pohjaton:
kuin tähdet korkea, ah, kaipuu on,
ja onni mainen tyydyttää ei saata.
Se tieto mulle on riemu suurin, lohtu tuskassain: valona hetken välkähtää ma sain ja sitten — kohti Kaipuun pyhää maata.
Meitä on monta, legio.
Me kuljemme ihmisten joukossa vieraina. Me sivuutamme kylminä ja umpimielisinä ne, jotka ovat valmiit rakastamaan meitä. Me janoamme niiden hellyyttä, jotka astuvat ohi meihin katsomatta.
Me liikumme yhtä keveästi rikkaiden kuin köyhien parissa.
Samalla hartaudella otamme osaa iloon kuin suruunkin.
Olemme murheisista murtuneimmat tai onnellisista onnellisimmat
sydämemme läikynnän mukaan.
Me olemme näyttelijöitä itsetiedottomasti ja meillä on sunnuntailapsen ihana arpa: ymmärtämyksen lahja.
Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta.
Me tunnemme pyhimyksen hurmion autuuden
ja mustimman rikollisen sieluntuskat.
Me rakastamme viattoman lapsen tavoin,
vaikka sydämessämme palaa himon tuli.
Me voimme alentua lokaan saakka,
mutta sielumme valkea vaippa säilyy tahratonna.
Kun silmämme kohtaavat toisen silmäparin,
katsoo sielu vankilansa ristikon takaa:
Oletko sinä meitä?
Ja toinen hymyilee vastaan:
Sisareni!
Ja sielut, jotka ovat valossa avautuneet toisilleen,
rakastavat alati.
Meissä on monta minää.
Ympäristömme tuntee vain sen, mitä sille näytämme,
se ymmärtää meitä niin paljon kuin haluamme.
Sielumme