Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Kirj.
Runar Schildt
Tekijän luvalla suomentanut
Ilmari Ahma
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1922.
Frenckellin Kirjapaino Osakeyhtiö
Aapo
Lihamylly.
Karamsinin hevonen.
Kotiinpaluu.
Korkeana kaartui heleä poutainen taivas yli Velkkalan sinä heinäkuunpäivänä, jolloin maanviljelysneuvoksen vanhin poika täyttineljännentoista vuotensa.
Aapo seisoi puutarhassa lapioonsa nojaten ja seurasi vihreänlehvistön takaa, kuinka elämä heräsi isossa valkeassa talossa. Kepeäsavu nousi keittiön piipusta, hän kuuli kahvikuppien ja tarjotintenkilinää ja näki rullakaihtimien lehahtavan ylös kuin taikavoimalla,niin nopeasti se kävi. Ikkunoita avattiin, ja ne loksuivat haoissaanaamutuulen voimakkaasta paineesta. Äänet huutelivat toisilleen läpiisojen, valoisien huoneiden. Kaikki tämä tapahtui nyt aikaisemminkuin tavallisesti; neljätoistavuotias Magnus oli utelias näkemäänsyntymäpäivälahjojansa, ja nuoremmat sisarukset tahtoivat olla alustaasti mukana, jotteivät jäisi osattomiksi mistään makeistenjaosta.
Kyllä hän ällistyy, tuumi Aapo. Sillä Aapo oli yksi niistä harvoistavalituista, jotka olivat edellisenä iltana saaneet olla mukana,kun maanviljelysneuvoksen merkillinen lahja Magnukselle tuotiinsalavihkaa asemalta.
Herroilla on kummallisia mielijohteita, ajatteli Aapo edelleen.Vaikka hän olisi ollut seitsemän kertaa rikkaampi kuinmaanviljelysneuvos — ikimaailmassa ei hänen päähänsä olisipälkähtänyt heittää rahojansa niin tolkuttoman hassuihin ostoksiin.Mutta kuka niitä herrojen metkuja ymmärtää!
Toinen toisensa jälkeen maanviljelysneuvoksen perheen jäsenetnäyttäytyivät ikkunoissa tai verannalla. Lapset nauroivat jamelusivat kuin hullut. Vihdoin he kerääntyivät kaikki isoilleportaille, kaiketi vanhempainsa kutsusta. He nähtävästi odottivatjotakin.
Nyt se tulee, arveli Aapo, ja vieläkin hänen täytyi sisimmässäänihmetellä sitä eriskummaista mielikuvitusta, joka oli saattanutkeksiä mokoman, ennenkuulumattoman syntymäpäivälahjan. Ja oikeinnähdäkseen lasten ja palvelustyttöjen kasvojenilmeet hän siirtyilähemmä portaita pysytellen kuitenkin pensaiden suojassa.
Lastenhoitajattaren vieressä seisoi Lempi, päivän kunniaksikoristeltuna valkoisella myssyllä ja pitsireunaisella esiliinalla,aivan kuin suurissa kesäkutsuissa, jolloin kaikki pitäjän vallasväetolivat koolla. Hän kuiskaili ja hihitteli ja käyttäytyi kuin olisiollut päähenkilö. Mitähän se mahtaa olla! kuuli Aapo hänen sanovan,ja siinä ilmeni taas naisten taipumus kavaluuteen ja näyttelemiseen,sillä Aapo itse oli sattunut kuulemaan, miten kuski oli ilmaissuttytölle koko salaisuuden, heti kun he olivat palanneet asemalta.Semmoinen se oli Volanen, Lempiä miellyttääkseen rikkoi arvelemattavaitiololupauksen, jonka oli antanut maanviljelysneuvokselle. No,Lempi, tuumi Aapo, nuo konstit minä kyllä sinusta kitken, jahkapäästään kerran niin pitkälle, että meidän molempain nimet yhdessäpudota romahtavat saarnastuolin rappusia alas. Ja hän käänsikatseensa talliin päin.
Aivan oikein. Siellä ne tulivat, kuski ja se kummallinen lahja.
Pyhäliveriinsä puettuna asteli Volanen, pulska, ruskeasilmäinenherraskartanonkuski, täsmällisin ja itsetietoisin askelin isojaportaita kohti. Hänen vierellään t