Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Maksim Gorkij
Suomennos.
Helsingissä,Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö,1912.
Silmäillessäni kerran hajamielisenä sanomalehteä, huomasin nimenKonovalov. Tämä nimi sai hereille uteliaisuuteni ja minä luinseuraavaa:
"Toissa yönä hirttäytyi paikkakunnan vankilan kopissa n:o 1uuninpellinnyöriin Muromin kaupungin pikkuporvari Aleksander IvanovitshKonovalov, ijältään 40-vuotias. Itsenturhan tekijä oli vangittuirtolaisuudesta Pskovin kuvernementissä sekä lähetetty vankikyydilläkotiseudullensa. Vankilan päällystön ilmoitusten mukaan oli vainajaollut käytökseltään hiljainen, vaitelias ja mietteisiinsä vaipunut.Vankilan lääkärin otaksuman mukaan oli syynä Konovalovinitsemurhantekoon synkkämielisyys."
Luettuani tämän pienillä ktrjakkeilla painetun lyhyen uutisen(tiedonannot köyhän kansan elämästä painetaan aina pienilläkirjakkeilla) aloin ajatella, että minun ehkä onnistunee jonkun verranparemmin valaista niitä syitä, jotka pakottivat tämän mietteisiinsävaipuneen ihmisen päättämään maallisen elämänsä. Sillä olihan hän tuttuminulle, joskus maailmassa olimme eläneetkin yhdessä. Ja ehkä onsuorastaan velvollisuutenikin puhua enemmän hänestä, sillä sellaistakelpo ihmistä kuin hän harvoin saattaa tavata elämän taipaleella.
Olin 18-vuotias tavatessani Konovalovin ensi kerran. Työskentelinsiihen aikaan kisällin apulaisena eräässä leipomossa. Kisälli —entinen musiikkikomennuskuntaan kuuluva sotamies — joi kauheastiviinaa ja turmeli usein taikinan. Hän rakasti hyräillä juovuksissaollessaan kaiken maailman veisuja ja rummuttaa sormillaan milloinmihinkin sattui. Kun leipomon isäntä nuhteli häntä pilatusta tahimyöhästyneestä tavarasta, raivostui hän pahanpäiväisesti ja alkoiarmottomasti sadatella isäntää pyytäen samalla kertaa häntä muistamaan,että hän ei ole mikään tavallinen ihminen; kaikilla ei ole sellaisiamusikaalisia lahjoja kuin hänellä.
"Minäkö muka olen antanut taikinan palaa pohjaan", — huusi hänväännellen paikoillensa pitkiä törröttäviä ruskeita viiksiänsä sekämaiskutellen paksuilla, jostakin syystä ikuisesti kosteillahuulillansa. "Korput ovat palaneet! Leipä on hapanta! Voi sinua, senkinpirun vetävä vinosilmä variksen pelätin! Olenko minä syntynyt maailmaantällaista työtä tekemään? Piru sinut periköön homminesi — minä olensoittaja, minä! Ymmärrätkö? Sattui, että altto oli humalassa, ja minäsoitin alttoa; oboe istui arestissa — minä puhalsin oboeta;rumpupasuuna sattuu sairastumaan — no kukas nyt hänen sijallensa?Sutshkov! Täällä, herra vääpeli! Työ on iloni, Teidän ylhäisyytenne!Tam-ta-ram-ta-raa! Ja sinä moukka, senkin haaska, uskallatkin! Tuotänne heti paikalla saatavani!"
Ja pikkuinen pulleahko isäntä naisekkaine kasvoineen, joissa kierotsilmät vallan upposivat paksuihin rasvakerroksiin, polki lyhkäisilläpaksuilla jaloillansa mielettömänä lattiaa niin, että hänen paksuihramahansa vallan tutisi sekä ulvoi vinkuvalla äänellä:
"Varas! Ryöväri! Kristuksen pettäjä Juudas! Voi hyvä Jumala, minkätähden olet minua rangaissut lähettämällä mokoman ihmisen niskoilleni?"Hän levitti lyhyet sormensa hajalleen, kohotti kätensä ylös taivastakohti ja huudahti äkkiä korvia särkevällä äänellä: "Jospa minänoudankin poliisin sinun kimppuusi, senkin räyhääjä!"
"Poliisi! Minunko, tsaarin ja isänmaan uskollisen palvelijan kimppuunlähetetään poliisi?!" — kiljui sotamies ja syöksyi nyrkkeineen isännänniskaan. Tämä peräytyi heti läähättäen sekä yhä edelleen kiihkeästikiroillen ja siunaten, muuta hän tuskin saattoikaan tehdä,