Kirj.
Ilmari Räsänen
Porvoossa,Werner Söderström Oy,1925.
Alkulause.
I. Vanhemmat.
II. Kotoa pois.
III. Suomalaisen teatterin vaellusvuosilta.
IV. Saksalainen teatteri ja Marie Seebachin koulu.
V. »Noora» ja Unkarin Triumfi.
VI. Myrskyä ja kiihkoa.
VII. Sarah Bernhardt. Väljemmille vesille.
VIII. Neuvonantajia ja ystäviä.
IX. Ensimmäinen »eurooppalaistumis»-yritys.
X. Ida Aalberg kuvaa omaa kehitystään.
XI. Lauri Kivekäs.
XII. Taide- ja avioelämää.
XIII. Ristiriitoja.
XIV. Itsenäisenä yrittäjänä. Uusi avioliitto.
XV. Skandinaavian kiertue 1894. Vierailunäytäntöjä.
XVI. Uusi koulu.
XVII. Uuden koulun vaikutuksesta Ida Aalbergin taiteeseen.
XVIII. Viimmeisien vuosien taiteellisesta toiminnasta.
XIX. Ida Aalberg yksityiselämässä.
XX. Loppusanat.
Viiteselitykset.
Alkulause.
Olen ryhtynyt laatimaan kuvausta Ida Aalbergin elämästä muutamien hänenmuistoaan kunnioittavien henkilöiden kehoituksista.
Kun nyt lähetän tämän kirjan julkisuuteen, en voi olla sanomatta, ettäteen sen monin epäilyksin.
Pyrkimyksenä on ollut antaa tosiasioihin perustuva kuva Ida Aalberginelämänvaiheista ja taiteilijakehityksestä. Mutta on syytä epäillä,tekeekö tämä kirja kaikkine tosiasioilleen oikeutta Suomen suurimmannäyttämötaitein ja muistolle.
Monesti on työtä tehdessäni tuntunut siltä, että Ida Aalbergin elämänkuvaaminen kaipaisi romantikon ja runoilijan kynää. Eikö kirja, jossaolisi mielikuvituksen lentoa, lyyrillisyyttä ja voimakas persoonallinenväritys, sopisi paremmin kuvaamaan häntä, taiteilijaa, jonka sielunsanotaan olleen intohimoa ja myrskyä, ja naista, joka kylvi ympärilleenhurmiota, kuin tyyni ja kriitillisyyteen pyrkivä teos monine —mahdollisesti hyvinkin arkipäiväisine — totuuksineen?
Mitä ovatkaan tosiasiat, joihin kuvauksessani koetan nojautua?
Taidearvosteluja, kirjeitä ja muistelmia, joiden pätevyydestä ja
todistusvoimasta voi olla eri mieltä. Tärkein ja varmin tosiasia, Ida
Aalbergin oma taide, on iäksi häipynyt silmistämme.
Emile Faguet sanoo Francisque Sarceysta, kuuluisasta ranskalaisestateatteriarvostelijasta, laatimassaan ylistävässä muistokirjoituksessa:
»Hän erehtyi sangen usein, hän puhui itseään vastaan toisinaan, jakuitenkin, sanon sen vielä kerran, hän oli luotettavin kaikistaranskalaisista näyttämötaiteen arvostelijoista. Näin väittäessäni pidänparhaana sitä, joka vähimmin erehtyy.»
Ida Aalbergin aikalaiset ovat paljon kirjoittaneet hänen taiteestaan.Jos todella olisi keinoja määrätä, kutka heistä ovat vähimminerehtyneet, voisi turvallisin mielin laatia hänen elämäkertansa.
Kirjeet ovat tavallisimmin tilapäistuotteita. Kokoelma Ida Aalberginkirjeitä ei anna oikeaa kuvaa hänen henkensä voimasta eikä siitä, mihinhän parhaina hetkinään pystyi.
Muistelmat, kirjallisetkin, ovat persoonallisten tunteitten värittämiä.Esitykselle, joka pyrkii totuuteen, on suullinen muistitieto kaikkeinpetollisin pohja.
Siis totuus, jonka näillä edellytyksillä sanon Ida Aalbergista, onpuolinaista ja epävarmaa ja kuva, jonka voin hänestä piirtää, jäävaljuksi ja verettömäksi.
Nykyhetkellä, jolloin vasta vuosikymmenen on kulunut Ida Aalberginkuolemasta, m