Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus porttola-elämästä
Kirj.
Suomentanut
E. W.-E. [Elviira Willman-Eloranta]
Helsingissä,Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö,1910.
"Aikamme kuvia voi nähdä myös rikotun peilin palasista."
(Lenau.)
Teille!
Tanssiville tytöille, — hymyileville morsiamille, — leikkivilleäideille, — teille on tämä kirja omistettu.
Tarkatkaa olemuksen korkeudesta sen syvyyksiä.
Tähystäkää elämän valosta sen synkeyteen.
Olkaa myötätuntoisia sille, — mitä olette kauan tuominneet.
Miettikää sitä, — mitä olette liika kauan sivuuttaneet.
Ja tuntekaa hellää sääliä niitä kohtaan, — jotka ovat teidän onnenneuhreja. — — —
1. Musta Katariina. 2. Goldscheiderin salonki. 3. Viisaustieteilijä. 4. Millerin salonki. 5. Kokemuksia. 6. Yksinäisyydessä. 7. Spizzarin järjestelmä. 8.
Ensimäinen osa.
Musta Katariina.
Johdesana:
Öisin jos kotoinen vaimo kyllyyden tyydyttämänä, iloinen olisin, uskollisena miestäni suudellen, niin lauloi keskellä renkutuksiaan portto Veneziassa. Koskaan en kuullut hurskaampaa rukousta.
(Goethe.)
Aivan sen loistavan kadun takana, joka muodostaa suurkaupunginyhteiskuntaelämän keskustan, — jonka leveillä, puhtaillaasfalttikäytävillä liikkuu päivittäin monia satoja hienosti puettujaherroja ja koristettuja naisia, — aikansa kuluksi vetelehtiviäkävelijöitä, — missä hymyillään ja tervehditään, alkaa suoraan javälittömästi, — melkein liika räikeällä erolla — pimeyden valtakunta.Kun kiertää Louvre de Luxe-nimisen liikkeen sivu, joka sijaitseekorkealle kohouvassa, selvää nykyaikaista mallia olevassarakennuksessa, ja kulkee muutamia askeleita sen sivustan hienojenkoruttomien piirteitten ohi, niin käännyttyään vielä kerran, näkeekohta edessään erään pienen päättömän kujan suun. Kujan toisen päänsulkee nimittäin korkea puistomuuri. Iltahämärän laskeutuessamiellyttävän viehkeästi suurkaupungin katoille, vaipuu tuo pieni kujailman mitään toivottomaan yöhön. Talopahaset näyttävät luhistuvan,— porttiholvit hukkuvat varjoon, — ja kun pääkatu komeileeiltaloistossaan, — tuikkaa täällä yksi ainoa punanen lyhty, — jokavaippaa lähinnä olevat esineet veriseen valoonsa… Näppärät kädetasettelevat alakerrosten ikkunoihin savuavia öljylamppuja.
Tuuli, tunkeutuen seinien rakosten ja lahojen paikkojen läpi, velloolevottomasti sinne tänne noitten pilliheikkien himmeitä liekkejä. Nevilkuttavat ja niiaavat. — Ne ovat mykkiä oppaita…
Pääkadun elämä hiljenee hiljenemistään. Liikkeet suljetaan. Hienotkatusankarit ovat jonnekin kotiutuneet. Vähitellen sammuvat kirkkaanpistävät sähkölamput. Ja ikkunoitten uutimet suojaavat tarkasti kaikenloiston, ylellisyyden ja komeuden. Silloin herää vuorostaan sivukujallaelämä. Joukko päivännukkujia avaa uniset, nälkää heijastavat silmänsä.Ikkunoita aukaistaan, ruostuneet oven saranat ritisevät. Ilmassa kiehuulevotonta kyselyä, lörpötystä ja naurua. Hajuvesi l