Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
J. O. Åberg
Suomennos.
Porissa 1912,
Otto Andersin'in kustannuksella.
Otto Andersin'in kirjapaiossa.
1.
Heinäkuun 8:s päivä 1700 oli sekä sateinen että myrskyinen. Seuraavanpäivän noustessa oli Riian kirkontornin ympäristö kietoutuneenaraskaaseen sumuun, mikä milloin nousi, milloin laskeutui, ja esittikaduilla kuumeentapaisessa kiireessä eteenpäin rientävät ihmisettodellisina sumukuvina. Eikä usva kietonut vaippaansa yksistäänmainittua kaupunkia, myöskin lähiseudun yli levisi tämä harmaan kaameaverho, joka raskaana ja kiusallisena peitti alleen kaikki esineet. Seviehkeän vilkas elämä, joka tätä ennen oli vallinnut metsissä,tasangoilla, järvissä, joissa vieläpä ilmassakin, missä linnut leikkiälöivät, oli äkkiä kuin poispuhallettu. Synkkä raskasmielisyys painoikaikkien mieliä, ja pitkin vesiperäisiä joenrantoja näyttivät puutkinhuoaten kumartavan vetisessä puvussaan, joka niitä jäähdyttäen ympäröi.
Tämä raskasmielisyys näkyi tarttuneen niihin neljään ratsastajaankin,jotka noin puolen penikulman päässä Riiasta hiljalleen ratsastivatpitkin joen pohjoista rantaa. Tuon tuostakin he pysähtyivätkoetellakseen rantapengertä, ja myötäänsä kuului heidän huuliltaantämän tapaisia tunteenpurkauksia: "kirottu ilma! Viheliäiset seudut!Piru olkoon vielä kerta mukana tällaisessa tarkotuksettomassaratsastuksessa!" y.m.
Vieläpä lausuttiin viimeinen lause niin lujasti, että etunenässäratsastava nuorukainen äkkiä kääntyi ja kiinnitti suuret sinisetsilmänsä, jotka tähän asti olivat uinaillen harhailleet esineestätoiseen tai levänneet joen pinnan yli, puolittain ihmetellen,puolittain tyytymättömänä puhujaan.
"Rakas Horn", virkkoi hän sitte juoksijaansa pidättäen, "tehän tiesittematkan päämäärän ja teillä oli täysi vapaus jäädä kotiin, jos niinolisitte tahtonut. Nyt ei ole paikallaan antaa nuhteita".
Nämä sanat, jotka ilmaisivat, ettei nuorukainen ensinkään olluttyytyväinen Hornin avomieliseen arvosteluun, vaikuttivat, että tämäheti riensi juoksijoineen esille.
"Teidän majesteettinne", sanoi hän, "olen todellakin pahoillani, jossanani otettaisi vastaan epäsuosiolla. Niissä ei ole ollut mitään pahaatarkotusta. Kuitenkin täytyy minun avoimesti tunnustaa, että kardinaaliPrimaksen kiinniottaminen olisi ehkä tullut menestyksellä kruunatuksi,jos teidän majesteettinne olisi ottanut mukaansa vähintäin sata miestä,niinkuin minä ehdotin. Ja onni olisi mahdollisesti siinä tapauksessaollut meille niin suotuisa, ettemme olisi voinut saada ainoastaanPuolan kuninkaan lähintä miestä käsiimme, vaan myös viekkaansaksilaisen kenraali Steinaun, jonka pitäisi olla Paykullin oikea käsi,niinkuin vangit kertovat. Tämä on syynä, myönnän sen, jonkunverrankiivaaseen huudahdukseeni".
Kaarle XII tarkasti Arvid Hornia muutaman silmänräpäyksen ajan niintutkivasti kuin hän olisi tahtonut nähdä hänen sielunsa syvyyteentullakseen vakuutetuksi, olivatko Hornin sanat totta eli ei. Senjälkeensanoi hän äänellä, josta kävi ilmi, ettei epäsuosion laatu ollut niinvaarallista kuin Horn oli kuvitellut.
"Teidän uskollisuutenne, kreivi Arvid, ja se urhoollisuus, jota useastiolette osottanut, antaa minulle takeen puheenne totuudesta. Niin",jatkoi hän antaen pään vaipua rintaa vasten, "minua todellakinsapettaa, että kardinaali pääsi karkuun ja Steinau hänen mukanaan.Olisi muuten ollut hyvä saalis saada heidät kumpasenkin käsiinsä.Mutta", lopetti hän lisäten juoksijansa vauhtia, "mi