E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1916.
Ukkeli vie Hannan ja Kiljusen herrasväen satumaahan
Sadun marjamaassa
Sadun lorumaassa
Sadun kasvistomaassa
Sadun lentomaassa
Sadun hiljaisuuden maassa
Jälleen kotona
Ukkeli vie Hannan ja Kiljusen herrasväen satumaahan
Oli kerran köyhä kalastaja, joka asui yksinäisessä mökissään järvenrannalla. Mikä hänen nimensä oli, sitä ei kukaan tiennyt, tai ehkä eienää muistanut, vaan kaikki kutsuivat häntä ukkeliksi. Hän oli jo hyvinvanha, hänen valkoinen partansa ulottui pitkälle alas rinnalle ja hänentukkansa oli myös aivan valkoinen.
Vaikka ukkeli olikin hyvä ja herttainen mies, niin kyläläiset tekiväthänestä pilkkaa hänen kuuroutensa vuoksi. Ukkeli nimittäin ei kuullutheidän puhettaan. Mutta aivan kuuro hän ei sentään ollut, sillä lastenpuhetta hän kuuli aina. Sitäpaitsi ukkeli väitti kuulevansa kaiken,mitä satumaassa puhuttiin. Tänne hän sanoi usein menevänsä ja sanoiolevansakin siellä oikein huomattu ihminen.
Kyllähän kyläläiset olivat joskus kuulleet satumaasta puhuttavan, muttakukaan ei uskonut sen todellisuudessa olevankaan, siksi he ukkelinpuheille nauroivat ja pilkkasivat häntä. Mutta kun ukkeli ei heidänpuhettaan kuullut, niin ei hän välittänyt vähääkään siitä, mitäaikuiset hänelle sanoivat. Mutta kaikki lapsetkaan eivät uskoneetsatumaan olevan olemassa ja se kovasti ukkelia suretti.
Olipa ukkelilla kuitenkin muuan pikkuinen ystävä, joka varmasti luottisiihen, että satumaa on olemassa ja että sinne ukkeli usein meni. Tämäoli pikkuinen tyttö, jonka nimi oli Hanna.
Ukkelin kanssa Hanna usein keskusteli satumaasta ja viimein pyysihartaasti, että hänkin sinne saisi lähteä.
— Ihmisen täytyy olla oikein hyvä ja kiltti, ennenkuin hän satumaassatulee toimeen, sanoi siihen ukkeli.
— Minä lupaan olla kiltti, lausui Hanna.
— Lupaus ei riitä, vastasi ukkeli. — Sinun täytyy todistaakin se.
— Millä minä sen todistan, kysyi Hanna.
— Sillä, että kaksi viikkoa olet niin hyvä, ettei äidilläsi olemoitteen sanaa sinusta sanottavana. Jos niin käy, niin vien sinutsatumaahan, vieläpä lupaan, että saat ottaa mukaasi kaikki ne ystäväsi,jotka vain tahdot.
Tästä Hanna kovasti riemastui. Hän oli aivan varma siitä, että oikeinponnistamalla voimiaan hän kyllä voi olla sellainen, ettei äidillä olemoitteen sanaa hänestä sanottavana.
Ja Hanna yritti parastaan. Hän teki kaiken, minkä hänen äitinsä käski,jopa usein sellaistakin, mitä äiti ei suorastaan vaatinut, mutta minkäHanna tiesi hänelle olevan mieluista. Ja toinen päivä kului toisensajälkeen ja joka ilta ennen levolle menoa sanoi äiti:
— Tänään sinä taas olet ollut niin kiltti, ettei toista niin kilttiätyttöä olekaan koko maailmassa.
Ja kun Hanna sen kuuli, niin hän yhä enemmän ponnisti voimiaan,täyttääkseen kaikessa äitinsä tahdon ja toivomukset.
Kun kaksi viikkoa alkoi kulua umpeen ja äiti jälleen oli vakuuttanut,että Hanna oli maailman parhain tyttö, alkoi Hanna valmistautuamatkalle.
Hän oli saanut luvan ottaa ystäviä mukaansa. Koko kylässä ei ollutketään sellaista, jonka Hanna mielellään olisi seurakseen valinnut,sillä toiset lapset olivat pahoja eikä kukaan heistä uskonut satumaataolevanka