Romaani
Kirj.
Suomentanut
Joel Lehtonen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1910.
Heisterberg, korkealla rinteellä nummen laidassa, oli jomuinais-holsteinilaisten asuinpaikkoja. Kun auringonpaisteisinalokakuun päivinä kylän länsipuolisilla kaltevilla vainioilla korjataankuivia, rapisevia papunippuja työvankkureihin, on ilma niin kuulas,että kuorman päällä seisova poika, jonka polvet ajaessa tutisevat, voijoskus kehaista näkevänsä tuolta kaukaa Hampurin tornit ja Elben sillatsekä toiselta puolelta Cuxhavenin[1] punaiset talot, jotka ikäänkuinkahlaavat nilkkaa myöten vedessä.
Aivan kylän vieressä, sen länsipuolella, on vähäinen karu ja aukeaharju. Sieltä on valtava näköala. Hautausmaaksi se olisi hyvä paikka.Siellä voisivat vainajat, sekä ammoin sitten että äsken kuolleet,istuskella kivillä ja hiekkapenkereillä, illasta aamuun, ja ajan rattoaolisi tarpeeksi: ääretön taivaslaki, jolla tähdet loimuavat, kaartuenaina meren syvyyksistä tänne rinteelle ja tuonne syrjemmälle metsäänsaakka, hiljaiset usvayöt tahi karjuvat myrskyt ja majoista tuikkivattulet. Vielä parempi patterin paikka. Sillä vaikka harju on kaita, onse pitkä suikale: kuusikymmentä tykkiä voisi siinä seista rinnan,ammottavat kidat vinosti Elbeä kohti uhaten. Taikka historioitsijantähystysmäki: mitä kaikkea onkaan näet tuolla ympäristössä alangolla jotapahtunut ja mitä tehdäänkään siellä vielä vasta? Tuo maisema on kokoseudun portti.
Mutta eipä olekaan aukeamalla tai sen reunamilla nyt muuta kuinyksinäinen, olkikattoinen pirtti-pahainen, — harmaat seinät ovatmatalat, akkunat pienet, katolla vähäinen ullakkokoppi, joka luukustaanpäästää valoa ylisille.
Tuossa talossa, jonka kattoa ja seiniä, vuoronperään kumpaakin, onkorjattu joka kolmaskymmenes vuosi, joten hökötys ei ole päässytlyhistymään tai kaatumaan eikä myös sen kummemmaksi vanhenemaan, sielläovat olleet isäntinä ammoiset ajat, kai jo vuosisatoja, Baasit. Nimimerkitsee herraa, mestaria, isäntää. Mutta Elben suun seutulaisethansutkauttelevat mielellään pilaa, kun hyvin sattuu. Ja siksipä eitiedäkään mennä varmuudella päättämään, oliko ensimäinen, tuhannenvuotta sitten elänyt Baas kelpo mies ja herra, — ehkäpä jonkinanglo-saksilaisen meripurren päällikkö; sana on vielä merenkulkijainkielessä käytännössä, — vai päinvastoinko narri![2] Kyllähän Baasienpystypäissä useimmiten on jonkinlainen pyrkivä leima, heidän vapaissa,reiluissa liikkeissään vivahdus vankkaa meripurtta, kuohukeulaa.Jotakin: Kas täss' olen vaan! Mutta luonne ei vastaa oikein tätäulkonäköä. He tekevät tiellään kaikellaisia syrjähyppyjä, jotkajohtuvat ylevästä aistillisesta hehkusta ja hyväntahtoisestahassuudesta ja jotka näyttävät todistavan sitä, että veressä piileevanha rotu ja tukahdutettu vanha tuli. Mutta heillä ei ole kestävyyttä,sitkeää kiinnipureumista eikä hiljaista hammasten kiristystä. Muutamatsuvun vesat ovat joutuneet suorastaan rappiollekin; ruumiillisesti hetosin vielä ovat siedettävän ryhdikkäitä, mutta tulta heissä vaan eiole ja nenän nipukka on terävä. Kun heitä näkee, muistaa kohtamaksamatonta suutarinlaskuaan. Heillä onkin erikoinen taipumusjuuri suutarin ammattiin tai vähäpätöisiin valtion virkoihin.Kyllähän heillekin vielä sattuu kaikellaisia päähänpälähdyksiä jasyrjäloikkauksia; mutta ne johtuvat ahnaasta, kateellisesta luonteestaja laskevasta, pienipiirteisestä hengestä.
Niinpä pysyi kauan epätietoisena, annettiinko muinoin, tuhannen vuottasitten tuo sukuni