E-text prepared by Jari Koivisto
Kuvaus pohjalaisista ylioppilaista Turun Yliopistossa
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1909.
Pohjalaisille ylioppilaille omistettu
Vuosi 1655 oli alkanut.
Paksu, huurteinen pilvi pöllähti Andres Merthenin krouvin ovestajoka kerta sen auetessa eteiseen. Taajaan ovi aukeni ja sulkeutui,kun ylioppilas toisensa jälkeen pujahti krouviin loppiaisiltaansaviettämään. Varakas kauppias oli Merthen ollut, mutta myrskyt olivattuottaneet niin tuntuvia tuhoja, että hän oli luopunut kaupasta japerustanut krouvin taloonsa Turkuun Kuninkaankadun varrelle. Tilavaatupaa valaisi pöydälle kuparijalustimeen pistetty kolmihaarainentalikynttilä, jonka krouvari juhlapäivän kunniaksi oli kaapistaankaivanut. Se oli ylellisyys, jota ei krouvissa nähty muulloin kuinjouluna ja sitä seuraavina pyhäpäivinä; päre pysyi muulloin valonlähteenä. Ja suuri juhlapäivä olikin loppiaispäivä, sillä silloinhanloppui ylioppilaitten joululoma, ja he nyt kotiseuduiltaan palattuaanTurkuun heti kokoontuivat oluttuopin ääreen. Rahoja oli kotoa koottukukkaroon, ja nyt oli opintojen aluksi otettava ensin humala.
Lieden luona näkyi lattiapalkeissa kiiltäväksi kulunut rengas; siinäoli aukko kellariin, josta krouvari vierailleen nouti juotavaa, eikäsiellä ollut vain kotitekoista olutta, vaan oli siellä myös montanassakkaa ranskalaista ja espanialaista viiniäkin sekä Brunswiginmummaa, joita Merthen syksyisin tuotti laivoilla, sillä eiväthänpohjalaiset ylioppilaat, joiden pesäpaikkana Merthenin krouvi oli,säästelleet rahoja eivätkä kiusanneet kieltään, vaan tilasivatjuhlahetkinä parasta pöytään.
Huoneessa lainehti lämmin, ihmishien ja ruoankäryn höystämä sakeailma. Katon puolella, jossa leipävartaat tiheissä riveissä ulottuivatparrulta parrulle, se asusti, ja joka kerta kun ovi aukeni kylmääneteiseen, kynti raikas ulkoilma siihen vaon, leikkasi kuin palansiitä pois.
Tuvan perällä, pöydän ääressä, jolla kolmihaarukka palaa kärisi,istui viisi ylioppilasta. Naapukkareuhkat oli viskattu penkilleja lammasnahkaiset turkit ripustettu seinälle, ja miehet istuivatsarkapuvuissaan ja lapikkaat jaloissaan pöydän ympärillä. Miekkaoli kullakin vyöllään, ja paksut kintaansa olivat useimmatpistäneet vyönsä sisäpuolelle. Siinä oli laiha Johannes Tuderus,Kemin kirkkoherran poika, jonka vaalea, jäykkä tukka oli leikattukorvan alakielekkeen kohdalta tasaiseksi. Hänellä oli pienet,harmaat silmät, jotka näyttivät päähän kiinnitetyiltä napeilta,nenä oli pitkä ja terävä ja oli kerran talvipakkasessa paleltunut,minkä jälkeen se loisti leiskottavan punaisena. Suuläpi oli leveä,huulet ohuet, ja mies näytti aina nauravan. Hänen vieressäänistuivat Kalajoen kirkkoherran pojat, veljekset Johannes jaJosephus Mathesius, molemmat pellavatukkaisia, pyöreänaamaisia japystynokkaisia, tanakoita miehenalkuja. Kun lähempää tarkasti,huomasi Johanneksen vanhemmaksi veljeksi, sillä hänen ylähuulessaannäkyi jo muutamia viiksenhaivenia. Heidän serkkunsa MatthiasMathesius oli solakka ja sorja poika, jonka tumma tukka oli alapäästäkiharoilla siitä, missä lakki oli painanut selvän rajan hänenhiuksiinsa. Hän oli joukosta kookkain, ja hänen miehekäs ja syvääänensä kaikui aina toisten äänten yli. Petrus Pictorius, Keminentisen kirkkoherran poika, oli hiljaisen ja sävyisän näköinen, muttamuoto soti sisustaa vastaan, sillä jos hän oli lauhkean näköinen,niin sitä vimmatumpi tappelussa, jossa hän pienen vartalonsa vuoksisalakkana puikkelehti toisia