Produced by Tapio Riikonen
Näytelmä 3:ssa näytöksessä lauluineen
Mukaellut
OTTO WILHO [Otto Engelbrekt Jaatinen]
Aihe otettu P. Thomasson'in kertoelmasta: Prinssi ja porvarityttö
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.
Hämeenlinna O.Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino 1908.
Suomalaisen Teatterin ensimälsen regissööörin
Oskari Wilhon
muistolle omistaa mukaelmansa kiitollisuudella
Otto Wilho.
Kustaa III, Ruotsin kuningas. Fredrik, hänen nuorin poikansa. Breitfelt, luutnantti. Larsson, hansikkaan tekijä. Ingrid, hänen tyttärensä. Hurtti, sotavanhus. Rudolf, hänen poikansa. Stål, korpraali. Sotilaita. Kansaa.
Tapahtuu Porvoossa huhtikuussa v. 1790.
Näyttämö: Larsson'in myymälä. Perä- ja sivuovet. Oikealla akkuna.Vasemmalla etunäyttämöllä pöytä, täynnä nahkoja ja hansikoita.Peräseinällä hylly täynnä valmiita hansikoita ja sen edessämyyntipöytä. Muu huonekalusto yksinkertainen ja ajanmukainen.
INGRID: Ommellen hansikkaa etunäyttämöllä olevan pöydän ääressä laulaa.
Laulu N:o 1.
Soi riemuisasti laulu,
Taas reipas suruton!
On murhe multa poissa;
Mä itse mursin sen.
Nyt lennän tuulen lailla
Mä metsän ruusumailla.
Mä illoin kohtaan siellä
Ain' oman armaani,
Mi kerran vannoi mulle,
Ett' hän on omani,
Vaikk' taivas koitteleisi
Ja hältä toivon veisi.
Kuitenkin, jos mä siellä
Kohtaisin kolmannen,
Sylissä kultaseni,
Mi istuis' laulellen
Niin loppuis ilo multa:
Mun pettänyt on kulta.
Niin käypi täällä aina,
Ett' kuihtuu kukkaset,
Ja ruusumailla kasvaa
Piikkiset ohdakkeet.
Ja ruusu kaunokainen
On piikkipensas vainen.
Niin sanotaan laulussa, mutta mitäpä minä siitä välitän! En ole vieläantanut sydäntäni kenellekään. Olen vapaa — vapaa kuin taivaan lintu.Tosin sanovat kasvinkumppanini, että on niin ihanaa olla rakastettunaja ett'ei mikään hetki onnellisuudessa voita sitä hetkeä, jolloinrakastaja polvistuneena vannoo uskollisuuttaan. — Hm, enpä tiedäovatko he oikeassa, mutta jos kerran sattuisi niin, että minäkinrakastuisin johonkin nuorukaiseen, niin pitäisi hänen olla urhoollinenja uljas mies, niinkuin kuningas Kustaakin. Siinä on mies, jonkavertaista saa hakea!… Kas niin, nyt tämä ompeleminen taas alkaaväsyttää… Niinpian kuin vaan tulen ajatelleeksikaan kuningasta jasitä hienoa herrasväkeä, joka nyt on kaupungissa, niin alkaa päätänihuumata. Sellaista komeutta olen harvoin nähnyt… Ei, nyt en ompeleenään ainoatakaan pistosta.
Panee työnsä pois ja menee akkunan luo.
Kas kuinka kauniisti kevätaurinko paistaa puhtaaseen lumeen, joka vieläpeittää maan ja meren, ja hongat tuolla kaukana kohoavat kuinhopeahapsiset jättiläiset…