E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Venäjän kielestä suomensi M. Wuori
Helsingissä,K. E. Holm'in kustannuksella,1882.
Esipuhe
I. Beela
II. Maksim Maksiimitsh.
Petshoorinin päiväkirja.
Esipuhe
I. Taman.
II. Ruhtinatar Mary.
III. Sallimaan uskoja.
ESIPUHE toiseen painokseen.
Jokaisessa kirjassa on esipuhe ensimäinen ja samalla viimeinen asia.Se on joko selityksenä teoksen tarkoituksesta tahi puhdistaumisena javastauksena arvosteluille. Mutta tavallisesti lukijat eivät välitäsiveellisestä tarkoituksesta ja sanomalehtien hyökkäyksistä, ja senpätähden he eivät esipuhetta lue. Ja paha on, että niin on; olletikinmeillä! Yleisömme on vielä niin nuori ja yksinkertainen, ett'ei seymmärrä tarua, ellei sen lopussa ole siveys-ohjetta. Se ei arvaa pilaa,eikä tunne ironiiaa; se on, suorastaan, huonosti kasvatettu. Se eivielä tiedä, että kunnollisessa seurassa ja kunnollisessa kirjassailmeinen soimaus ei käy päinsä; että ajan sivistys on keksinyt paljoaterävämmän, melkein näkymättömän, mutta yhtä hyvin kuolettavan aseen,joka imarteen verhossa tuottaa väistämättömän ja varman iskun. Meidänyleisö on moukan vertainen, joka kuunneltuaan kahden, vihamieliseenhoviin kuuluvan, valtiomiehen puhetta, varmaan luulisi kummankin heistäpettävän oman hallituksensa keskinäisen, hartaimman ystävyyden eduksi.
Tämä kirja sai tuonaan kokea muutamien lukijoiden, jopasanomalehtienkin onnetonta luottoisuutta sanojen kirjaimelliseenmerkitykseen. Toiset närkästyivät kauheasti, eikä vain pilalla, ettäheille pannaan esimerkiksi sellainen siveetön mies, kuin "Aikammeuros"; toiset taas varsin hienosti huomauttivat, että tekijä onpiirustanut oman ja tuttavainsa kuvat… Vanhaa ja kurjaa pilaa! Mutta,näköään, on Wenäjä niin luotu, että kaikki siinä uudistuu, paitsituhmuudet. Kaikkein lumoavin taikasatu meillä tuskin, pääsee ilmansoimauksitta persoonallisesta loukkausyrityksestä.
Arvoisat herrat! "Aikamme Uros" on todellakin kuva, mutta ei yhdenmiehen; se on kuva muodostettu meidän sukupolvemme täydellisestikehittyneistä paheista. Sanotte minulle taaskin, ett'ei ihminenvoi olla niin ruma, mutta minä sanon teille, että jos te uskottekaikkien traagillisten ja romantillisten pahantekijöiden olemisenmahdollisuutta, miksikä ette sitten usko Petshoorinin todenperäisyyttä?Jos te olette ihaelleet paljoa kauheampia ja rujompia kuvitelmia,niin miksikä tämä luonne, ollen myöskin kuvitelma, ei pääse teidänarmoihinne? Eiköhän vain siksi, että siinä on enemmän totta, kuin tehaluaisittekaan?
Sanotte, ett'ei siveellisyys tästä hyödy. Anteeksi! Kylliksi on joihmisiä makeisilla ruokittu, ja niistä on heidän vatsansa turmeltunut;tarpeen on katkerat lääkkeet, syövyttävät totuudet. Mutta älkää,yhtäkaikki, tästä luulko, että tämän kirjan tekijällä koskaan on ollutpöyhkeätä haavetta ruvetakseen ihmiskunnan paheiden ojentajaksi.Jumala hänet varjelkoon sellaisesta typeryydestä! Hänestä oli vainhauskaa piirtää aikuisensa mies, jommoisena hän hänet käsittää, ja,hänen ja teidän kovaksi onneksi, liian tiheässä on tavannut. Siinäkinon kylliksi, että tauti on osoitettu löytyvän, mutta kuinka se onparannettava — sen vain Jumala tietää! —
Beela.
Minä matkustin kyydillä Tiflisestä. Rattaitteni koko kuormana olipieni remetti,