E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
eli
Jeesuksen syntyminen ihmisestä ja jumalasta
Kirj.
Helsingissä,Päivälehden kirjapainossa,1898.
Alkulause.
Jeesuksen syntyminen.
I. Jeesuksen syntyminen ihmisestä.
II. Jeesuksen syntyminen jumalasta.
Alkulause.
Yksi kysymys on yhteinen kaikille ihmisille, ihan eri ikäisillekin,kysymys; mitä on tämä minun elämäni?
Lapsille se kysymys voi tosin olla vaan luonnollisen uteliaisuudensynnyttämä, kun kaikki, mitä he ympärillänsä näkevät, sen heissäherättää: elämän alituinen syttyminen ja sammuminen, kasvien elpyminenja jälleen lakastuminen, äidin kuolema, tähdet, äärettömyys.Täysikäisille se muuttuu käytännölliseksi elämänkysymykseksi. Ettätäysikäinen ihminen voisi ilolla toimia, täytyy hänellä olla joku uskoelämänsä merkitykseen, hänen täytyy itse saada asettaa se tarkoitusjota varten hän toimii. Ja sentähden kaikilla täysikäisillä onyhteisenä sydämmen kysymyksenä: mitä tarkoituksia minä itselleniasettaisin, eli toisin sanoen, mitä minun on uskominen elämästä.
Tämä kysymys, mitä tulee kuoleman jälkeen ja mitä minun nyt ontekeminen, ei kuitenkaan ole yhteinen ainoastaan eri ikäisille, vaan seon yhteinen myöskin eri kansallisuuksiin kuuluville, eri maan osissaasuville, eri tapaisille, eri kielisille, eri värisille ihmisille.
Niin että jos jokin kysymys voisi yhdistää ihmisiä, niin kysymys,mitä varten me elämme, yhdistäisi meidät kaikki yhdeksi, lapset jatäysikäiset, kiinalaiset, intialaiset, eurooppalaiset, mitä ikänä meitämaapallolla löytyneekin.
Jos sitten ajattelee, mikä on eri kansojen vastaus tähän kysymykseen,onko mitään yhteistä vastausta, vai onko erilaisia vastauksia yhtämonta kuin on ihmistä, niin, katsoen koko maailmaa yhtaikaa,esiintyisivät maailman suuret uskonnot kansojen erilaisina vastauksinakysymykseen. On Buddan uskonto, on Konfusiuksen uskonto ja onKristuksen uskonto. Ja näiden uskontojen ympärille ovatkin ihmisetryhmittyneet ja keskenänsä yhtyneet.
Buddan ja Konfusiuksen uskonnot ovat kuitenkin enimmille meistä melkeinkokonaan tuntemattomat. Meitä sanotaan kristityiksi, — me kuulummeKristuksen perustaman uskonnon tunnustajiin eli, toisin sanoen, meidänsiis pitäisi ymmärtää elämää, niinkuin Kristus siitä opetti; meidänpitäisi voida kaikkien ilolla toimia, koska meillä on usko erityiseenelämän tarkoitukseen.
Mutta onko meidän keskuudessamme todella niin?
Jos kysyttäisiin, mitä Kristus sitten opetti elämän olevan, kukatietäisi tähän vastata? Eikö päinvastoin tunnu jotenkin uudelta jaoudolta se väite, että Kristus muka olisi selittänyt, mitä tämäelämämme on?
Eikö nykyisiltä, usein ajatteleviltakin ihmisiltä päinvastoin puutukaikki elämänilo ja eikö heidän keskuudessaan ole laajalti levinnyt sevakaumus, että elämän arvoitus on mahdoton ratkaista?
Tai olisivatko meidän ajan ihmiset päässeet suurempien henkistensalaisuuksien perille kuin Kristus, että heidän on täytynyt hylätäKristuksen antama elämän määrittely jo vanhentuneena?
Kristuksen aikalaiset kuuntelivat hänen puheitansa niinkuin taivaastatulevaa elämän leipää, juuri siksi, että he tunsivat hänen tahtovanvastata jokaisen omaan sydämmen kysymykseen, tunsivat, että puhe olivapautumisesta, elämänilosta. Hänen ympärillään tulvi väkeä niinkuinolisivat saane