Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Fr. Spielhagen
Saksan kielestä suomentanut Aatto S.
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama.1880.
Kylän päässä, missä maantie vähitellen alkaa kohota vuoristoa kohti,oli oikealla puolella "Hovi". Siihen kuului asuinkartano ja pehtorinhuoneus sekä pari tallia ja latoa, joiden välipaikat täytti korkea,hakatuista kivistä rakennettu muuri. Ei kukaan, ken matkallansavuoristosta laaksoon nopeasti ajoi hyvin kivitettyä kylän katua, nähnyttässä "hovissa" mitään, mikä sen olisi eroittanut kylän muista,vähintäänkin kahdestakymmenestä talosta, ellei hänellä ollut erittäintarkka silmä huomaamaan ympäristön yksityiskohtia; vaan nuoriylioppilas ja maisemain kuvaaja, joka jalkasin matkaten saattoiparemmin tarkastella, näki heti ett'ei "hovi" ollut mikään tavallinentalo. Siinä oli ensiksi kaksi lehmusta, yksi portin kummallakinpuolella. Ne olivat vähintäänkin yhtä vanhat kuin kirjoitusteräväkaarisen portin päällä (josta suurella vaivalla eroitti kirjaimetA.D. ja numerot 1, 6, 5, 2) ja vaakuna vuosiluvun yläpuolella, jotasade, tuuli ja raju-ilma olivat niin kovin kosketelleet, että siinä,paitsi näitä kaikkia seppelöitsevää ritarin kypärää, oli varsin vähänvaakunaksi kelpaavaa. Rivi kivisiä, raskaalla ruostuneellapiikkiketjulla yhdistettyjä pylväitä ympäröitsi hovin alaa pitkinmaantietä ja samoin toisella puolella pitkin kaitaista kylän katua.Tämä vitja-aita osoitti myöskin, että sen takana oli toisenlainenmaailma kuin se, josta nuo repaleiset, iloiset ja nälkäiset olennotolivat kotoisin, jotka usein kiikkuivat tuntikausia kirisevillärautanuorilla. Suuresti ja syystä kyllä harmistuneena avasi vanha,vaalenneesen pukuun puettu mies tuon tuostakin alakerran viheriöitäikkunan peitteitä ja puristi ryppyistä nyrkkiään lapsille, jotka ainaheti vanhuksen nähtyään alkoivat täyttä karkua juosta kylän katua alas.Nuo viheriät ikkunan peitteet olivat muuten enimmäkseen sulettuinatoisessakin kerrassa. Tästä päättäen olivat asuinhuoneet huoneuksentoisilla sivuilla, pihaan päin, jos koko hovissa muuten asujia olikaan.
Jos nyt, tuosta sateen turmelemasta aatelisesta vaakunastaja rautaisesta piikkiketjusta huolimatta, pientä, suuriinporttipuoliskoihin sovitettua ovea avasi ja katsoi hovin pihaan, niinei sielläkään ollut paljon uteliaisuutta herättävää. Rautaisia,käsipuilla varustettuja portaita pääsi ylös kuistille, jossa olimuutamia viheriäksi maalatuita penkkiä; veistoksilla runsaastikoristettu tamminen ovi vei siitä edelleen porstuaan; pihan keskelläoli pyöreä katettu kaivo, yksinkertaisine laitoksineen vesiämpärinlaskemista ja nostamista varten; pehtorin asunnon oven päällä suurethirven sarvet; liian avonaisen katoksen alla yhdet häkkikärrit ja yhdetvanhat vaunuramut, joiden tangolla istui sangen kaunis riikinkukko;taempana muutamia kivestä rakennettuja, korjausta hyvinkin kaipaaviaulkohuoneita, jotka näyttivät kokonaan rauhaan jätetyiltä; niidenmonesti paikattujen tiilikattojen yli kumartelivat komeain puidenkorkeat latvat — siinäpä olikin likipitäin kaikki, mitä matkustajahuomasi. Vähäarvoinenhan se näky oli, mutta ajattelevainen mieli tunsikuitenkin, ett'ei se ollut aivan jokapäiväistä. Kun minuutin ajanovesta katseli ja näki, miten auringon paiste leikitteli puidenlatvoissa, katoilla ja riikinkukon kirjavilla höyhenillä, mitenpitkäkorsinen, pihakivien välissä hyvin höystyvä ruoho aamutuulessakumarteli, ja kuinka pääskyset hiljaa liitelivät edestakaisin, hankkienruokaa puolittain lentoon kykeneville poikasilleen, jotka sirkuttelivatpesissä asuinkartanon räystäiden alla,