Produced by Tapio Riikonen
Murhenäytelmä yhdessä näytöksessä
Kirj.
Saksasta suomentanut Suonio [Julius Krohn].
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1863.
Painoluvan antanut. L. Heimbürger.
Wilhelm.
Klaara.
Konrad.
Teateri huoneena metsäherran talossa. — Seiniltä rippuumetsästysaseita. — Ovia perässä ja molemmin puolin. — Vasempaanikkuna.
Ensimäinen kohtaus.
Klaara kehräämässä; Konrad metsämiespu'ussa puhdistelee pyssyä.
Konrad.
Kas, armas vaimoin! täss' on sama pyssy,
Mill' ampujaisissa sain palkinnon,
Kun Buchen'iss' Sun ensikerran näin.
Sun veljellein ol' isäs kihlannunna,
Vaan mielessäni tuntui: tään ma saan!
Sydäntäin tytkytteli aivan niin,
Kuin koska taidon näytteess' ammuin kyyhkyn
Kreivimme nähden haukan kynsistä.
Klaara.
Ma vielä muistan. Wilhelm lähestyi:
"Tuo reima ampuja on veljein Konrad!"
Niin virkkain viittasi, ja tullessais — —
Konrad.
Koht' ihmeen tuliselta tuntui mun!
Klaara.
Kävikös munkaan paremmin? Vai sainkos
Ma suustain kunnon sanaakaan, kun hän
Toi mykän morsiamensa luokses? Eikös
Tulena poskein hehkuneet? Sen hän
Kyll' immen kainoudeks' selitti,
Olipas sala lemmen aamurusko.
Konrad.
Mun nykäis Wilhelm: "Ootkos pökkelö,
Kun hempukalle täll' et virka mitään?
Ethän oo muulloin niukka sanoiltais!" —
Ma reima poikapa hämmästyneenä
Vaan ängitellen nyhdin lakkiain.
Klaara.
Tulipa silloin vuoros ampua.
"Min saanen nyt, se Teille, kaunis Klaara!"
Niin huutain riensit pois. —
Konrad.
Ja kädessäin
Kivääri heilui, sormet vavahtelit.
Kas, silloin tuntui: Klaaran tällä saan!
Käs' lujentuu, ma tähtään vakavasti
Ja aivan kohti luoti lentävi.
Klaara.
Sun toivat riemuhuudoin takasin;
Sa olit voittanut ja palkinnoksi
Sait silkkihuivin.
Konrad.
Sen ma Sulle toin,
Kuin kevättuuli mielin keikahdellen.
Klaara.
Me ensitanssin yhdess' astuimme.
"Kas noita kaksi!" kuului suusta suuhun;
Ma olin pyörtyä.
Konrad.
Mut veljeni
Pois ä'issänsä kääntyi nurkkaanpäin.
Yht'äkkiä Sun tempas joukostamme
Ja väkisin vei pois. Kas mielestäin
Ilo Sun kanssas tuntui paenneen.
Minua metsään ajoi synkeähän;
Jos hänet siellä silloin tapasin,
Suo anteeks' Luoja, ei ois hyvin käynyt.
Klaara.
Hän isää kärtti laittamahan häät;
Ma laps' en tiennyt vastustellakaan;
Niin minut vei hän majakaupunkiinsa, —
Vaan kerran ainoankin nähtyäin,
En kuvaasi saanut mielestäni.
Konrad.
Minunpa sortui mielein iloinen
Ja kuin mun kävi niin, en tiennytkänä.
Isäpä nähden reiman poikansa
Verevät posket riutuin vaalenevan,
Sen tuskan syytä turhaan kyseli.
Sotapa syttyi. Miehes siihen läksi,
Sanoma pian kuului: joukko