Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Helsinki
1859.
Paino-luvan antanut: L. Heimbürger.
Tässä ulos-tulevat matkamuistelmat eivät ole yleisölle tuntemattomat. Neovat jo ennen olleet painettuina aika-kautisessa kirjasessa Suomi jasanomalehdessä Suometar, ja ovat nyt, sen kehoittavaisenhyvä-tahtoisuuden seureeksi, jolla moni maan-mies on minua niistäpuhutellut, tulleet kootuiksi yhdeksi kokonaiseksi, joksi ne kumminkinjo alkujansakin olivat aiotut. Niiden painoon toimittamisesta ei minullaole ollut juuri muuta työtä kuin siellä täällä jonkun liikanaisen paikaneli yli-määräisen lauseen pois-rapsiminen, kieli-opillisten näytteidenpois-jättäminen ja kielen yleinen tasoittaminen.
Ankarat tarkkaajat ehkä lukenevat, ja lukekootkin, nämä muistelmat niinlaajuutensa kuin laatunsakin puolelta köyhyyden todistukseksi. Vaanköyhyys, hengellinenkään, ei ole luettava häpeäksi yksityiselle, missäse on niin yleinen kuin Suomen maassa ja Suomen kielellä. Tämä kieli eikirjoittaessa suju itsestänsä paperille, joten sivistyneiden kieltenvoimme sanoa tekevän, vaan täytyy sitä käyttävän voittaa työssäänlukemattomia vastuksia, joita eivät muut tunne kuin kokeneet, ja jotkatekevät, että hän isommalla vaivalla saa vähemmän valmista kuin ne,jotka käyttävät ruotsia eli muita sivistyksen kieliä. Toinen syy tämänteoksen vähäisyyteen lienee sekin, että tekijä ei ole koskaan pitänytmatkojensa kertomista muuna kuin hyvin vähäisenä syrjäasiana; hänenpää-tarkoituksensa on ollut se asia, jolle hän läksikin: suomiheimoistenkielten tutkiminen ja niiden kautta pääseminen suurempaan ja syvempäänselvyyteen Suomen kielessä, jota hän näissä tutkinnoissaan ei olekoskaan laskenut silmältä. Niiden ja niin muodoin itsen matkankinsaaliit lepäävät kuitenkin enimmäksi osakseen vielä alku-peräisessäraakuudessansa, kunne vasta saanen tilaisuutta, aikaa ja varoja niidenjärestämiseen ja ulos-antamiseen.
Heikkoudeksi lienee tälle kirjaselle sekin luettava, että siinä löytyvätkertomukset ovat kirjoitetut vähitellen ja itseltä matkalta, ei yhteenmenoon eikä tarkoin punniten sanoja, vaikka toiselta puolen tunteidenvereksyyden pitäisi vakuuttaa kertomuksen totuutta. Ja totuutta olenkinkertomuksissani tarkoittanut, ehkä mielelläni kuitenkin tunnustan, ettäkynäni paikka-paikoin on teroittunut vähän terävämmäksi kuin olisitarvinnutkaan. Yleistä kuvaa ei se kuitenkaan ole pilannut; joka tunteeitäiset naapurimme, on lukiessansa tätä kirjaa havaitseva, että useimmatheidän sekä hyviä että huonoja omaisuuksiansa ovat siinä tarkoinvaariin-otetut. Loukkausta enemmän kansoja kuin yksinäisiäkään kohtaanen ole tahtonut missään tehdä; olen vaan tarkoittanut kirjauksillaniantaa Suomalaisille jonkun tiedon siitä kansasta ja maasta, jonka kanssaheillä onni ja onnettomuus nyt ovat yhteiset.
Jos tässä aikomuksessani vähänkään olen onnistunut ja jos näillämatka-muistelmillani voisin joissa-kuissa suomalaisissa majoissalyhentää muutaman syksyisen illan pituutta, niin on niidenkirjoittaminen minulle jo silläkin hyvin palkittu.
Helsingissä, Mikon päivän jälkeen, v. 1859.
Tekijä.
Matka etelä-osassa Viipurin lääniä v 1854.
I. Matka.
Matkan tarkoitus: runojen kerääminen Inkerin-maalla. Matkavarat,matka-kumppali. Yleinen kaava matkasta. Pieniä matka-tapauksia.
II. Savakot ja Äyrämöiset.
Näiden kansa-murteiden piiri. Missä ne eroitakset toinen toisestansa,vaatteuksessa ja kielessä. Miten ne ovat syntyneet.
III. Runollisuus.
Vanhoja runoja vaan Karjalaisilla. Mitä lajia ne ovat täällä.Loihtu-runoja ei löydy ja syyt s