Produced by Tapio Riikonen
Kertomus 1808-09 sodasta
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1897.
Werner Söderströmin kirjapainossa.
Saimaan lounasrannalla, syrjässä valtatiestä, aivan veden rajassa,niemen kainalossa ja saarten suojassa oli v. 1808 pieni somatupa, joka jo kaukaa näytti toiselta kuin tavalliset Savon mökittai torpat, sillä ympäristöäkin oli vähän kaunisteltu. Tässäasui korpraali Svärdin leski kauniine Aina tyttärinensä. Heidänainoina naapureinaan olivat muutamat köyhät kalastajaperheet, jotkaasuivat läheisillä saarilla. Saimaan aalloista pyysivät kalastajatelatuksensa, vaan sattui myös usein talvella, että nuo rohkeat,rotevat miehet nousivat suksilleen ja hiihtivät saloille kutkuttamaankarhua talviunesta. Näillä retkillä kysyttiin voimaa ja rohkeutta,vaan niillä saattoi myös mies kunnolla saavuttaa mitä suurimmankunnioituksen naapureilta.
Lauri, vanhan kalastaja Pekan poika, hänen vanhain päiväinsä tuki,oli tehnyt tuommoisen miestä kysyvän työn. Tämän tähden pitivät häntäarvossa vanhat, jotka mielissään myhähtivät, kun tuli Laurista puhe,vaan tietysti joutui hän vähän nuorten kadehdittavaksi, kun eivätkaikki voineet saavuttaa samaa kiitosta.
Sitäpaitsi pidettiin Lauria erittäin hyvänä poikana isäänsä kohtaan,ja sepä oli kalastajista hänen paras ansionsa, vaikka myös sanottiin,että hän sekä vanhoista että nuorista oli vesilläkin rohkein jataitavin. Kiitokset, joita Lauri näistä sai liiaksikin, kaivelivaterittäin ylpeää Niiloa, sen kylän rikkaimman kalastajan poikaa,epäkelpoa, josta ei kukaan pitänyt. Olihan perintö, jonka Niilo olikerran saava, koko suuri köyhäin kalastajain mielestä: kaksi kaunistatupaa, puolikymmentä venettä ja muutama sata hopeariksiä; eipä siisihme, että hän jo ihaillen kuvaili mielessään, miten hän pohattanahallitsisi koko kylää. Mutta kaikista näistä huolimatta oli karhukerran tehdä Niilolle äkkilopun; ravisteli jo aivan säälittä, kunnesLauri ennätti apuun ja sai kontion kaataneeksi.
Tämä harmitti Niiloa sitä enemmän, kun hänen nyt täytyi tunnustaa,että hänen oli henkensä pelastamisesta kiittäminen köyhää Lauria, jahänen piti siis, jos ei tahtonut kiihoittaa yleistä vihaa itseänsävastaan, osoittaa pelastajalleen ystävällistä kohtelua, joka eisuinkaan ollut hänen tapanaan, vähimmin Lauria kohtaan. Kun tähäntuli lisäksi, että Lauri voitti kauniin Ainan sydämmen, jota Niilokaikella tavoin, vaan turhaan, oli koettanut itseensä kietoa, juurtuituo alkanut viha niin perinpohjin Niiloon, että hän päätti ensitilassa musertaa vastustajansa. Mutta tämäpä ei ollut helppoa, sillähän oli paljoa heikompi Lauria, ja kaikki nuoret, jotka miehissäolivat Laurin puolella, olivat luvanneet hakata Niilon kirjavaksi,jos hän koettaisi tehdä jotakin pahaa Laurille. Niilo huomasi siis,että viekkaus oli hänelle ainoa keino päästä tuumansa perille.
Kun sitte sota syttyi ja sotaväen otto alkoi, sai Niilo rahalla asiatniin kierrellyksi, että hän jäi vapaaksi. Lauri ja muutamat muutnuorukaiset otettiin sotamiehiksi ja saivat musketti olalla astuarykmentin kokouspaikkaan. Tietysti heitä suututti, että Niilo hylkyjäi kotiin, samalla kuin heidän täytyy nähdä vaivaa maan ja kuninkaanpuolesta, mutta koska heillä ei ollut selviä todistuksia hänenpetoksestaan — he vaan arvasivat millä juonella hän oli vapaaksilaittautunut — eivät he myöskään muuta sanoneet, kuin että Niilonkyllä vielä muistaisivat. Niilo nauroi heidän vihaisille katseilleenja kävi vaan yhä ylpeämmäksi, eikä hänen isänsäkään tullut häntähillinneeksi.
...