E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
J. P. Raivio [Osmo Lajula]
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1916.
Työhuoneessaan ison kirjoituspöydän ääressä istui lyseon historianja suomenkielen lehtori, filosofiankandidaatti Samuli Särkkä, japisteli numeroita taskukirjaansa, siirtääkseen ne sieltä arvosanoinaoppilaille jaettaviin todistuksiin. Toukokuun aurinko paistoi sisäänikkunaverhojen lomitse. Aina vähän päästä täytyi lehtorin noustaistuimeltaan ja liihentää uutimia enemmän oikealle, jotteivät hänenmuutoinkin heikot silmänsä olisi kokonaan soenneet. Äh, miten seaurinko nyt olikin kuuma ja kirkas! Mutt' odotapas, ajatteli lehtori,muutaman päivän päästä saat kyllä paistaa, kunhan pääsen kesämökkiinija saan riisuutua vaikka paitasilleni. Sitte sitä kelpasi, niin,sitte — —.
Lehtori käänteli muistikirjansa lehtiä ja vaipui epävarmoihinmietteisiin. Vähäväliä hän pyyhki hikipisaroita otsaltaan aivankuin halonhakkaaja halkoessaan visakoivuja kuumana kesäpäivänä.Mokomassakin työssä, tuhertaessaan numeroita kirjaansa! Mutta toisetniistä numeroista eivät näyttäneet syntyvän kovinkaan helposti. Siinätäytyi miettiä ja mitellä, laskea yhteen ja jakaa — ja taas tuumia.
— No hitto! murahti maisteri ja heittäytyi selkäkenoon tuolissaan.
— Peijakastako minä teen tuolle Pekka Kontiolle, joka on kotoisin
Kuopion takaa — —? Annanko hänelle ehdot vai jätänkö luokalle?
Poika parka saa selkäänsä sekä enoltaan, jonka luona hän asuu, ettäkotiin tultuansa vanhemmiltaan.
Vihdoin lehtori näytti keksineen jotain, hypähti pystyyn ja avasiviereisen huoneen oven.
— Paavo Tuunainen, virkkoi hän viereisessä huoneessa istuvallenuorukaiselle, — sinä, joka olet kotoisin Savosta, "Rantsalamilta",tunnet varmaankin "joroslaisen" viidesluokkalaisen Pekka Kontion?
— Kyllä tunnen, virkkoi Paavo ja lähestyi ovea, jonka kynnyksellälehtori seisoi.
— Tiedätkö, missä hän asuu?
— Tiedän.
— Hyvä. Onko aineesi valmis?
— Loppulauselmaa puuttuu.
— Anna tänne. Saa olla sellaisenaan. Ja Paavo ojensi opettajalleenmuutamia lyijykynällä tiheään kirjoitettuja arkinpuolikkaita.
— Mutta, jatkoi sitten lehtori, mene nyt Pekka Kontion luokse jakäske hänen heti tulla tänne. Ellei satu olemaan kotosalla, jätähänelle sana, että tulee niin pian kuin mahdollista.
— Kyllä, vastasi Paavo kumartaen.
— Huomenna voit tulla kysymään, kuinka aineesi laita on.
Paavo poistui varsin tyytyväisenä, sillä hänellä olivat iltahakkailutvielä tekemättä. "Aleksilla" harhaili varmaankin puolikymmentäpunaposkista tytöntypykkää häntä odottamassa, ja olihan aika jovilahtanut yli luvallisen kellonlyömän. Hän kiirehti askeleitaan,samalla miettien, miten oli aineessaan mahtanut onnistua. LehtoriSärkkä oli pari viikkoa sitten ehdottanut hänelle, että hänkirjoittaisi kolme ylimääräistä ainetta, ja jos hän niissä voi saadahyvän arvosanan, tulee todistukseenkin sellainen. Kaksi aikaisempaakoetta hän oli sivuuttanut menestyksellä, mitenkähän sitten tämäviimeinen lienee onnistunut? Jonkun verran väsyneeksi hän itsensä olituntenut koko tuon parisen tunnin ajan, minkä oli ainetta jauhanut.Nyt sitä vastoin tuntuivat ainakin kintut sangen virkeiltä hänenmuistaessaan, mikä palkkio "Aleksilla" odotteli, jos vain kiiruhtiajoissa perille.
Mutta lehtori Särkkä istui jälleen työpöytänsä