Kirj.
Harold Bell Wright
Suomennos
Helsingissä,Minerva Kustannus,1925.
I. Juhlan jälkeen.
II. Metsärajalla.
III. Suurella laitumella.
IV. Aitauksessa.
V. Palanen menneisyyttä.
VI. Juoksuaita.
VII. Iltahämärissä.
VIII. Keskustelua polttomerkeistä.
IX. Tailholt Mountainin miehet.
X. Karjankierros.
XI. Karjankierroksen jälkeen.
XII. Ratkaisun päivä.
XIII. Graniittiylängöllä.
XIV. Lähteen partailla.
XV. Setririnteellä.
XVI. Taivaanrannan taa.
Juhlan jälkeen.
On olemassa maa, jossa miehen, voidakseen elää, täytyy olla mies. Seon graniitin, marmorin ja kullan maa — ja siellä täytyy miehellä ollaalkuvuorien voima. Se on tammien ja setripuiden ja mäntyjen maa — jamiehellä täytyy olla taipumattomien puiden ryhti. Se on korkeallakulkevien tahrattomien pilvien maa, missä tuuli puhaltaa vapaana jataltuttamattomana ja ilma on niin puhdas kuin se on vain siellä,missä luonto on pysynyt sellaisena kuin Jumala sen loi. Ja miehensielun täytyy olla kuten tahrattomat pilvet, kuten taltuttamatontuuli ja puhdas ilma. Se on avaroiden, aaltoilevien laidunmaiden jamuokkaamattomien niittyjen maa. Siellä miehellä täytyy olla vapaus,joka ei ole aran ja pikkumaisen orjallisuuden kahlehtimaa.
Tässä maassa on jokainen mies oma kuninkaansa, hän on omaneuvonantajansa, oma arvostelijansa, oma tuomarinsa ja tarpeen tullenoma rankaisijansa. Ja tässä maassa, missä miehen voidakseen elää täytyyolla mies, on nainen, jollei hän ole oikea nainen, varmasti surkastuvaja menehtyvä.
Tämä on kertomus miehestä, joka sai takaisin sen, minkä nuoruudessaanoli menettänyt, se on kertomus siitä, kuinka hän, vaikka olikinlöytänyt sen, mikä häneltä oli riistetty, kaikesta huolimatta maksoimenetyksensä hinnan. Se on myös kertomus naisesta, joka pelastui omanitsensä kourista, joka oppi pitämään kiinni siitä, minkä menetyksenmies oli saanut maksaa kalliisti.
Kertomus alkaa Prescottissa Arizonassa heinäkuun neljännentoista päivänvuosijuhlan jälkeisenä päivänä, eräänä vuonna, jolloin kaukainen länsinäki viimeisten intiaanien häviävän ja auton ilmestyvän sen teidenherraksi.
Eräällä niitä harvoja teitä, jotka johtavat pienestä kaupungistamaalle, vuoristorotkojen ja solien kautta laajoille, asumattomilleharjanteille ja laaksoissa ja lakeuksilla sijaitseville yksinäisillekarjakartanoille, kulki muuan mies. Päättäen siitä, että hän kulkijalan maassa, missä välimatkat ovat niin pitkiä, että ratsastaminenon tavallisin ja miltei ainoa matkaamistapa, ja kaikista niistämerkeistä, joita ympäristö ja kasvatus meihin painaa, saattoi huomata,että kulkija oli muukalainen näillä seuduin. Hän oli parhaassanuoruuden kukoistuksessa, pitkä ja vartaloltaan sopusuhtainen, ja hänenkulkiessaan pölyistä tietä ilmaisi hänen ryhtinsä ja kävelytapansa,että hän paremmin oli tottunut tasaisiin katuihin kuin karkeaan jakiveämättömään vuoristotiehen. Hänen pukunsa oli ilmeisesti ensiluokanräätälin tekemä. Koko hänen olemuksessaan vallitsi se yksityiskohtiensopusointu ja huolellisuus, jonka vain ne saattavat sallia itselleen,joilla on siihen sekä varaa, aikaa että varma maku. Hänen liikkeensäja olemuksensa todistivat myös, ettei hän kuulunut niihin, jotkaPrescottin vuoristoilmasta etsivät uuden terveyden lähdettä. Muttakaikesta huolimatta ilmaisi jokin hänessä sen miehekkään voiman jajäntevyyden