Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
IRMARI RANTAMALA [Algot Untola]
HelsingissäKustannusosakeyhtiö Otava,1913.
Miten ihanaa, tyyntä, kirkasta! Vuohipaimenen vaimo seisoiväririkkaalla vuorenrinteellä vehmaan öljypuun juurella kuin ihanakuva. Hiljainen vuohi seisoi hänen vierellänsä, ja hänen laskoksillepoimuttuneen pukunsa heleät värit eroittautuivat rauhallisinakuvakauniin vuorenrinteen rikkaana viheriöivästä taustasta.
Ei ääntä…
Oli jo iltapuoli. Valo alkoi hiljaa raueta, päivän kuumuus väsyi javiileytyi. Läntisen vuorikeilan huippu hahmoittui jo tummanataivastaustaansa vasten, mutta itäisen vuoren rinteelle levisi vielähiljainen, rauhallinen ilta-auringon valo. Ei liikettä, eihuokaustakaan. Toukomettinen vain aherti kukassa, ja sääskiparvi survoiäänettömänä iltavalossa.
Rikkaan Sakeuksen tytär, ihana Lea, istui yksin kaivonkannella, ylläänkirjava hame, jonka lämpimät, hiljaiset värit ikäänkuin uinahtivatviattomaksi, iloisaksi punaväriksi. Hennot kädet olivat solahtaneethelmaan raukeina, ja liikkumaton katse näytti ikäänkuin unohtuneena javäsähtäneenä jääneen lepäämään johonkin sinne valaistun vuorensivunrinteelle. Siellä viheriöivät tammet tyyninä, ja pienet viinimaathymyilivät niiden välissä kuin hymyilevät lapset. Eräälläkalliotöyräällä seisoi hiljainen lammas liikkumatta kuin kuva, ja senpienet karitsat nukkuivat rauhallisina siinä aivan emänsä vierelläruohokossa.
Miten ihanaa, rauhoittavaa! Tajuntakin tuntuu jo raukeavan, ja kokotämä hymyilevä, rikas, hiljainen kuva painuu sieluun tajuamatta.
Tajuamatta. Sillä ei hän sitä näkyä nyt tietoisesti tajunnut, ei edeskatsonutkaan sitä. Hän istui vain, kuten niin usein ennenkin, mielessävain se yksi ainoa salainen toivo, joka nyt taas hänet niin suurellarauhalla täytti. Salattu se toivo kaikilta oli, ja kuitenkin se olikautta aikojen ollut Israelissa jokaisen parhaan ja puhtaimman tyttärenihanin, suloisin unelma.
Ah!
Mutta yhä vain hiljenee ja ihanoituu tyyni ilta. Vain aavistus hiipiimieleen ääneti kuin uni.
"Tsip!"
Pieni etelänlintunen se taisi niin hiljaa kertasen tirskahtaa. Sittentaas nukkui kaikki ihanuudessa.
Oikeastaan tämä hänen sielunsa salainen, hiljainen toivo oli saanuthänessä vallan äitivainajan kertoman vanhan ennustuksen johdosta. Nämäajat olivat kiihkeän odotuksen ja siitä johtuvien näkyjen aikoja.Perheen ystävä, vanha, hurskas pappi Hilkia, oli kertonut nähneensäunessa Herran, joka oli sanonut:
"Sano Sakeuksen vaimolle: Älä murehdi tyttäresi teistä, sillä siitä,missä hänen juhtansa väsyy, alkaa tiensä Hän, joka tuleva on!"
Sitä sanomaa! Taaskin sitä muistellessa häipyvät tajunnasta maailmanihanuus, sen ilot ja sen ihanat värit.
Ja siksi vaipuvat taas hänen kätensä helmaan kuin väsyneinä, kuinonnesta hiljaa rauenneina, ja samaan helmaan vajonneesta kirjasta lukihänen katseensa kohdan:
"Katso, neitsyt siittää ja synnyttää pojan, jonka hartioilla herrauson, ja Hänen nimensä pitää oleman Immanuel, Väkevä Jumala, Ihmeellinenneuvonantaja ja Rauhan päämies."
Niin, Herra! Minä aavistan, että minä olen se neitsyt, jonka Sinä Häntäkantamaan valinnut olet. Minun poveni äänetön lämpö ja minun hiljainentajuni sanoo sen sanoilla minulle, ja siksi lakkaa minussa nyt taasmaailma kaikkinensa ja minä tahdon antautua siihen rauhaisaan onneen,j