Luonnonkertomuksia
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1921.
Tuokiokuvia salolta.
Sudet.
Toisten hyväksi.
Kutumade.
Kanahaukkaperhe.
Voittaja.
Telkkä.
Syöjätär.
Lummelahden valtiaat.
Hallakorven kuningas.
On kylmä ja kirkas talvinen kuutamoyö kaukana korvessa. Pilvettömällätaivaalla kumottaa täysikuu ja tähdet vilkkuvat. Silloin tällöinlennähtää tähti, sammuen äärettömään avaruuteen.
On hiljaista. Heikkona kaikuna kuuluu vain koiran haukunta kaukaajostain metsämökistä. Liikkumatta odottaa luminen, suuri salo. Eihiirenkään hisahdusta kuulu, ei näy… Vienon alakuloinen jasurumielinen on talviöinen tunnelma yksinäisellä, kaukaisella salolla;samalla se kuitenkin kuin salaa riemuitsee korven vapaudesta jarauhasta.
Mitä nyt? Pienelle kuun valaisemalle metsäaukeamalle ilmestyy äkkiävalkea, pitkäkorvainen jänis. Siinä se istuu takakäpälillään, korvatpystyssä, liikkumatta kuin lumipallo. Jollei kuun hopeankirkas valokuvastaisi sen sinertävää varjoa hangelle, ei sitä huomaisikaan.Mitähän miettinee pupu-jussi? — Se harppailee läheisen kaatuneenhaavan luo ja alkaa, ensin hetkisen vielä kuulosteltuaan, järsiä puunjäistä, kuuraista kuorta… Mutta äkkiä se loikkaa parilla pitkälläpotkulla metsän reunaan pienen kuusen varjoon, jääden siihen hätäisenäkuuntelemaan.
Metsästä kuuluukin hiljaisia risahduksia. Ne lähenevät. Jänis ponnahtaatäyteen laukkaan, syöksyen kuin kerä entistä, puoleksi umpeentuiskunnutta polkuaan pitkin alas loivaa, salskeapetäjikköistäsalolammen rantarinnettä — äkkiä lentää se kuperkeikkaa, parahtaa jakoettaa riuhtoutua irti ansasta, joka silloin yhä tiukemmin kuristaakaulaa. Kylmä salo ei armahda, siihen on kuoltava.
Pian saapuu aholle komea, sarvipää hirvi, jota jänöjussi turhaanpeläten puikki pakoon. Siinä seisoo metsän kruunupää kauniina jajuhlallisena, — mutta vain hetkisen. Se vavahtaa, pakkashöyrytuprahtaa sen sieraimista ja keveästi hypättyään pisteaidan yli, sekatoaa metsän kätköön.
Lammen päässä suuren suon laidassa hiiviskelee kavala kettutavanmukaisella yöllisellä eväänetsintäretkellään. Suipolla kuonollaantarkasti nuuskien se seurailee varvikossa mutkittelevia metsäkananjälkiä. Sitten tarmokkaasti koppaa lumen alla luolassaan vaaraaaavistamatta nukkuvan riekon, puraista rusauttaa sen hengettömäksi jaalkaa ahneesti syödä saalistaan.
Korven öistä murhenäytelmää todistamaan jää vain pari veripisaraa javähän valkeita höyheniä hangelle. Korvessa on kova, lahjomaton laki:se, joka ei jaksa pitää puoliaan, joutuu vahvemman ja ovelammanuhriksi.
Taas on rauhallista ja hiljaista. Pakkanen vain paukahteleehuurteisissa puissa, kuu kumottaa ja tähdet tuikkivat.
* * * * *
Marraskuun aamu on raikas ja selkeä. Ruskotus taivaanrannalla ennustaaauringon nousua. Pitkän ja pimeän yön jälestä tuntuvat elähyttäviltäaamun ensi hetket.
Salolla alkaa vilkas elämä ja liike. Ahon laidan koivuun lennähtäämaasta makuulta komea koirasteeri, kohta toinen, kolmas… ja ennenpitkää on puu mustanaan urpujen kimppuun käyneitä lintuja. Ritvojennenistä kurkottelevat ne niitä. Hennon oksan taipuessa liiaksimuuttautuu teeri toiselle, vahvemmalle, jossa se sitten syöntinsälomassa kaula pitkänä kotkotellen ja arkana kuulostellen t