Produced by Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Suomennos.
Turku 1916.
Sosialistin Kirjapaino-Osuuskunta i.l.
Pörssin kello oli juuri lyönyt yksitoista, kun Saccard astuiChampeaux'n ravintolan valkeaan ja kullalla koristettuun saliin, jonkamolemmat korkeat akkunat antavat torille. Hänen katseensa kiintyi hetipihan pöytien ääressä istuviin, vilkkaaseen keskusteluun vaipuneisiinvieraisiin, ja hän näytti hiukan hämmästyvän, kun ei nähnytkäänetsimiänsä kasvoja.
Tarjoilija juoksi hänen ohitseen lautaskasaa kantaen.
"Sanokaa minulle, eikö herra Huret ole tullut?"
"Ei, ei ole vielä."
Saccard päätti istuutua ikkunasyvennykseen, jossa sijaitseva pöytä olijuuri vapautunut. Hän luuli tulleensa liian myöhään ja pöytäliinaavaihdettaessa katseli hän kadulle, ohikulkijoita. Tänä hetkenä, jolloinkaikki ihmiset söivät aamiaista, oli katu melkein tyhjä. Toukokuuniloinen aurinko heitteli luotisuoria säteitään, ja jylhä pörssirakennuskylpi sen valossa. Leveitten portaitten ylimmällä astuimella oli vieläsuuri joukko tuoleja epäjärjestyksessä.
Saccard käännähti ja tunsi vekselinvälittäjä Mazaud'n viereisessäpöydässä. Hän ojensi kätensä.
"Ei, mutta katsoppas, tekö se olette? Hyvää päivää!"
"Hyvää päivää", vastasi Mazaud puristaen ajatuksissaan hänen kättään.
Mazaud oli pieni, kaunis, tumma, hyvin vilkas mies, joka nyt olikolmenkymmenenkahden vuoden ijässä ja oli perinyt ammattinsa muutamaltaenoltaan. Koko hänen huomionsa näytti kiintyneen hänen edessäänistuvaan paksuun herraan, jolla oli punaiset, sileäksi ajellut kasvot.Tämä oli kuulu Amadieu, joka nyttemmin oli koko pörssin kunnioituksenesineenä Selsiskaivosten huomiotaherättävän keikauksen perästä. Kunosakkeet olivat alenneet 15 frangiin ja jokaista ostajaa pidettiinhulluna, oli hän uskaltanut koko omaisuutensa liikkeeseen, aivankohtalon huomaan, ilman laskelmia ja arvioimisia, tyhmästäyksipäisyydestä, jolla kumminkin oli onni mukanaan. Nyt, kun olilöydetty todella rikkaita suonia ja osakkeet olivat kohonneet 1,000frangiin, oli hän ansainnut 15 miljoonaa, ja hänen keinottelunsa, jonkaalussa luultiin johtavan hullujen huoneeseen, oli nyt tehnyt hänestäsuuren finanssineron. Häntä tervehdittiin kunnioittaen ja erityisestikysyttiin hänen neuvoaan. Hän ei muuten enää ottanut osaapörssiliikkeeseen, hän näytti loistavan yksinäisyydellään ja nerollaan.Mazaud luultavasti koetti saada hänestä liiketuttavaa.
Saccard, joka ei ollut kyennyt edes houkuttelemaan hymyä Amadieu'nhuulille, tervehti nyt vastapäätä olevaan pöytään, missä istui kolmetuttua pörssikeinottelijaa: Pillerault, Moser ja Salmon.
"Hyvää päivää! Mitä kuuluu?"
"Kiitos, eipä erinomaista — päivää!"
Täälläkin otettiin hänet vastaan kylmästi, melkeinvihamielisesti. Pillerault, pitkä, laiha ja luiseva, käyränenäinen jadon-Quixote-kasvoinen mies, oli tavallisesti sangen tuttavallinen, hänsuosi päistikkajärjestelmää ja selitti, että hän aina kärsi suuriahäviöitä, jos vain antautui ajattelemaan. Hän oli sangvininen luonne,joka aina uskoi onneen ja voittoon, kun taas Moser, pieni keltaihoinen,pahasti keuhkotautinen herra, aina valitteli ja pelkäsi yhtämittaayllätyksiä. Salmon, sangen kaunis, noin viisikymmenvuotias mies, jollaoli oivallinen, hiilimusta täysiparta, ei koskaan sanonut mitään, hänvain vastaili hymyten. Ei tiedetty, millä p