Romaani
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1927.
Rakas Asser.
Sanoit kerran tuntevasi minut ja sieluni. Pelkään, että erehdyit silloin. Lue tämä mukana seuraava vihko! Se on pala todellista sieluani. Lue, ymmärrä ja anteeksi suo!
Sinua iäti rakastava Varpu Vapaa.
1.
Olen orpo. Ei ole mulla sukua, ei perhettä. Se onkin siunattu asia. Nytsaan suurentaa sukuni, laajentaa lajini, perata perheeni sellaiseksikuin itse haluan. Harvoille on onni niin myötäsukainen.
Oli kerran mies, jota minun täytyi nimittää isäkseni. Juoppo retku,äidin suru, minun kauhuni, lähimmäisten mieliharmi. Äitini pesi pyykkiäselkä koukussa aamusta iltaan. Jos isä rupesi liiaksi reuhaamaan, saihän märällä lakanalla ympäri korviaan. Pyykkipadan porinaan heräsin.Pyykkipadan porinaan nukuin.
Asuimme kunnanlääkärin pyykkituvassa. Kaunis puutarha oli pyykkituvanja lääkärinasunnon välillä. Mutta jos taitoin ihanan kukan tai poiminviekoittelevan marjatertun, niin sain vihlovan piiskasaunan.
»Hyvä Jumala», rukoilin minä, sillä äitini oli uskovainen ja kertoiliminulle ihmeellisiä asioita taivaasta. »Hyvä Jumala, ota tämä puutarhatykösi taivaaseen tai lähetä pieni, valkea enkeli, joka antaa minunpoimia yhden kauniin kukan ilokseni ja muutaman marjatertun syödäkseni!»
Puutarha ei lentänyt taivaaseen. Pieni, mustakutrinen, valkopukuinenenkeli sensijaan tepasteli sen käytävillä.
Hiivin luokseen. Lauloin. Tanssin. Heitin kuperkeikkoja. Saavutinvalkean enkelin suosion. Hän ojensi minulle valkean kätensä ja pyysileikkimään kanssaan.
Silloin lensi valkean ruusupensaan varjosta lihava, kaksileukainen akka.
»Kuinka sinä, likainen kerjäläiskakara, uskallat tarttua tohtorin Sadunkäteen! Ulos tielle! Siellä on teikäläisten koti.»
Viisi paksua sormea raateli raivokkaasti keltaisia palmikoitani.
Huusin. Huusin voimieni takaa. Pieni, valkea enkeli huusi myös.
Tohtorinrouva riensi apuun valkeasta rakennuksesta. Äitini riensi apuunpyykkituvasta. Molemmat äidit nostivat itkevät kultasensa syliinsä.
»Mikä on hätänä?» kysyivät he.
»Stiina löi vierasta lasta, joka leikki kauniisti kanssani», sanoimustakutrinen enkeli.
»Tuo lihava akka ei anna minun leikkiä enkelin kanssa, vaikka minähänet tänne Jumalalta pyysin», selitin minä.
Tohtorinrouva hymyili. Hän tukki viittauksella puolustautuvanpalvelijansa suun.
»Mikä sinun nimesi on?» kysyi hän minulta.
»Varpu. Ja minä tahdon leikkiä enkelini kanssa. Jumala lähetti hänetantamaan minulle kukkia ja marjoja.»
»Valpuri hänen nimensä on, mutta me sanomme häntä Varpuksi», selittiäiti.
»Sinä saat leikkiä Sadun kanssa», lupasi ystävällinen tohtorinrouva jataputti päätäni. Minusta näytti hänkin suurelta, valkealta enkeliltä.»Mutta Satu ei ole enkeli. Hän on pikkutyttö kuten sinäkin. Hän antaasinulle kukkia ja marjoja.»
Vai ihminen Satu oli! Samanlainen hän ei ollut kuin minä. Mutta minäsain leikkiä hänen kanssaan. Sain poimia kukkia hänen luvallaan.Sain syödä