E-text prepared by Tapio Riikonen

KYLÄN LAULUJA

Kirj.

LARIN-KYÖSTI

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1898.

SISÄLTÖ:

Kylän laulu.

Kevään alussa.
Kuulutuksilta.
Herrastuomari.
Kylän lahdella.
Tietäjissä kävijä.
"Liian viisaan Luoja korjaa!"
Piirilauluja, I, II, III.
Armasta etsiessä.
Veijari-Heikki.
Korven kohdussa.
Maantien tölli.
Metsien kulkijat.
Salapolttaja.
Helkavirsiä:
  I. Nyt on helluntai.
 II. Rakkauden korkea laulu.
Kili-Aatu.
Voi, hento Henna.
Talkoopolska.
Mustalaispoika.
Erotessa.
Sulle ma laulan.
Kyytipojan rallatuksia.
Maailmalla.
Suntion Sanna.
Suntion arkilaulu.
Puron suru.
Lammaspaimen.
Köyrinä.
Poutasäällä.
Koko maaliman polska.
Orvon kyyneleet.
Reservilomalla.
Heili ja leili.
"Oma tupa, oma lupa".
Leenan Jukka.
Jouluksi kotiin.
Neitosen valitus.
Salakrouvissa.
Kotiin palaaja.
Min marjain.
Kukka yrttimäel.
Kyyhky ja haukka.
Takamailla.
Lypsäjän hyräilyä.
Uusi juhannuslaulu.
Matkan varrelta.
Kuutamolla.
Lumppuri.
Markkinatyttö.
Syyssumussa.

"Riuvun veto".

   I. Alkulaulu.
  II. Riuvun veto.
 III. Taloon tulo.
  IV. Kiitoslaulut.
   V. Lopettajaiset.

Sananselityksiä.

Kylän laulu.

Ma hiivin heltehestä kaupungin, ma jätin tomut, tehtaan tummat sauhut ja pyöräin pärinät ja koneen pauhut ja pikku kiistat poroporvarin.

    Näin vastassani uuden maailman,
    tien kukka nuokkui, rastas lauloi puulta
    ja raitis tuuli puhui salmen sivulta,
    näin vihreet ha'at ja kullat taivahan.

Näin lahden luona kylän iloisen, se illan suussa ikkunoineen hohti, ma kylälaulun kuulin — polku johti, ma laaksoon sinne kuljin hyräillen — —

Kevään alussa.

    Roudan kahleet sulaa, haipuu halla,
    mahlaa juoksee, koivut punertaa,
    Rantapellot piilee tulvan alla,
         kantaa luntaan,
         korpi nukkuu untaan,
         jalan alla kirsi notkahtaa.

    Ujot vuokot nostaa siniterää,
    paju ve'essä seisten kukkii jo,
    puron lauluun nurmen nukka herää,
    läpi usvain paistaa aurinko,
         päivää kaihoo kukka,
         päivää peippo rukka,
         paltaaltaan myös orasvainio.

    Keltasirkku hyppii kannollansa
    pesäpuuhiansa epäillen,
    maanmies kulkee toukohuolissansa
    taivaan kantta kauvan katsellen.
         Vettä sataa, sataa,
         kun hän pellon lataa,
         kivet tieltään kiskoo huokaillen.

Kuulutuksilta.

He kulkivat kirkolta kahden, kuni kulkunsa karkelo ois, kuni joutsenet ui yli lahden, he soutivat soitossa pois.

    He kulkivat kotia kohti
    ja kirkon kellot ne soi,
    puna puhtahin poskilla hohti,
    kuni taivas, mi ruskoa loi.

...