E-text prepared by Tuula Temonen
Kirj.
Saksankielestä Suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.
Trevison koru-ompelijatar.
Kuolleen järven rannalla.
Trevison koru-ompelijatar.
Satoi jo kolmatta päivää ja puutarhatiet ja metsäpolut maakartanonympärillä olivat muuttuneet puroiksi. Ensimäisenä ja toisena päivänäoli siellä oleva seura koettanut parhaansa mukaan ylläpitää hyväätuultaan, ja suuressa viisi-ikkunaisessa salissa, jonka edustallaoleanderit kukoistivat, kimpoili pilapuheita, kohisi naurua jasateli sukkelia viittauksia yhtä lakkaamatta kuin sadepisaratulkona tipahtelivat alas penkereelle. Mutta tänä kolmantena päivänävaltasi arkin arimpien asukkaiden mielet epäselvä aavistus siitä,että vedenpaisumus voisi kestää kauemmin kuin heidän hyvä tuulensa.Tosin ei kukaan uskaltanut rikkoa toispäiväistä yhteistä sopimusta,sitä nimittäin, että kaikki yhdessä kestäisivät tämän koettelemukseneivätkä pakenisi huoneisiinsa antaakseen siellä täyden vallanpahalle tuulelleen. Mutta yleinen keskustelu, leikit, arvoittelutja sukkeluudet olivat kaikki katkenneet kesken, kun professori,erinomainen ilmanennustaja, oli kertonut elohopean laskeutuneen vieläentistään alemmaksi ja sanonut, ettei ilmanmuutoksesta siis ollutvähintäkään tietoa. Hän oli hankkinut itselleen uuden ilmapuntarin jatutki nyt vakavasti syytä siihen, miksi nuo molemmat profeetat eivätpitäneet aivan yhtä. Hänen rouvansa maalasi äänettömänä jo kuudettalumpeenkukkaa harmaalle paperille; toisen pöydän ääressä asetti Helenarouva shakkinappulat pystyyn jo seitsemättä revanshi-peliä varten,huoneen nurkassa istui Anna rouva rintalapsensa kätkyen ääressä,huitoen viuhkallaan pois kärpäsiä ja samalla koettaen ratkaistaarvoituksia ja charaadeja vanhasta kalenterista, joka oli hänenpolvellaan. Nuori tohtori, joka pelasi Helena rouvan kanssa, tahtoikäyttää hyväkseen lomahetkeä kertoakseen erään alasaksalaisen kaskun,mutta hän keskeytti äkkiä puheensa muistaessaan, että hän jo eilenoli sen kertonut. Anna rouvan mies, seuraten vanhan Shandyn viisastaväitöstä, että on helpointa kestää sielun tuskia ja vaivoja ruumiinollessa vaakasuorassa asennossa, oli heittäytynyt pitkin pituuttaanvanhalle nahkasohvalle ja puhalteli kosteaksi tulleesta sikaristasinisiä savurenkaita salin matalaa kattoa kohti.
Näiden enemmän tai vähemmän surkeitten välttämättömään kohtaloonalistumisyritysten kestäessä herätti pakostakin keski-ikäisen miehenhuolettoman iloinen kasvojenilme huomiota, miehen, joka kädet seläntakana jo puolisen tuntia oli hitaasti kulkenut edes-takaisinlattialla. Väliin hän pysähtyi hetkeksi shakkipöydän ääreen taikurkisteli maalaajattaren olan yli tai siveli ohi astuessansa nukkuvaalasta keveästi otsalle, mutta näytti kuitenkin tekevän tuon kaikenaivan koneellisesti, vajonneena ajatuksiinsa, jotka kulkivat kaukanasateisesta nykyhetkestä viivähtäen jossain aurinkoisessa muistossa taivastaisessa toiveessa.
Mikä teidän on, teidän korkea-arvoisuutenne? kysyi Eugenie rouva, jokapalasi juuri saliin tehtyään pienen taloudellisen retken keittiöön jaruokahuoneeseen. Me kaikki muut olemme yhtä happaman näköisiä kuin tämäinhottava päiväkin; mutta teidän kasvoillanne loistaa kaunis ilma,suorastaan aurinko, ikäänkuin olisitte salakihloissa tai kuin olisitteäsken saaneet teoksen valmiiksi tai päässeet vapaaksi hampaasta, jokateitä koko vuorokauden on kiusannut. Tunnustakaa heti paikalla mitäse on, tai me epäilemme, ett