Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Henryk Sienkiewicz
Puolankielestä [engl. "Charcoal Sketches"] suomentanut Maila Talvio
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1901.
I. Kertomuksen sankarit.
II. Uusia henkilöjä ja rumia kuvia.
III. Sankari keksii keinon.
IV. Peto pauloissa.
V. Pässinpään lakiasäätävä eduskunta ja sen johtavat miehet.
VI. Alhaison lapsi.
VII. Alhaison lapsi (jatk.)
VIII. Alhaison lapsi (jatk.)
IX. Alhaison lapsi (jatk.)
X. Neron voitto.
XI. Tarun loppu.
Jälkikirjoitus.
Kertomuksen sankarit.
Herrastuomarin kansliassa Pässinpään kylässä vallitsi haudanhiljaisuus. Vanhanpuoleinen mies, herrastuomari Frans Burak, istuipöydän ääressä, kirjoittaa raaputellen tavattomalla tarkkaavaisuudella.Hänen kirjurinsa, nuori, toivorikas herra Zolzikiewicz[1] seisoiikkunan ääressä ja hätisteli kärpäsiä kasvoiltaan.
Kansliassa oli kärpäsiä ihan kuin navetassa. Ne olivat läämineet seinätniin likaisiksi, ettei niiden alkuperäisestä karvasta ollut jälkeäkäänjälellä. Lasi joka peitti pöydän yläpuolella riippuvan kuvan,[2]paperit, sinetti, krusifiksi[3] ja kansliakirjat — kaikki olipaksunaan kärpäsenjälkiä.
Kärpäset ryömivät herrastuomarin päällä ihan yhtä huolettomasti kuinjos hän olisi ollut tavallinen lautamies, mutta herra Zolzikiewiczinvoideltu ja hyvänhajuinen pää niitä varsinkin houkutteli puoleensa. Senpään ympärillä parveili kokonaisia kärpäslaumoja ja kaljulla päälaellaistui eläviä, liikkuvia, mustia täpliä. Tuontuostakin nosti herraZolzikiewicz varovaisesti kättään, mutta päästi samassa kämmenensäläjähtämään päätä vastaan. Silloin surahti kärpäsparvi lentoon ja herraZolzikiewicz rupesi ravistamaan pörröänsä, sormillaan keräämään raatojaja heittämään niitä lattialle.
Oli iltapäivä, kello saattoi ehkä olla neljä. Kylässä vallitsitäydellinen hiljaisuus, sillä ihmiset olivat vainioillaan.Kansliahuoneen ikkunan takana syyhytti lehmä selkäänsä seinää vastaan,vähäväliä näkyi ruudun läpi sen pärisevät sieraimet ja kuono, jostavalui kinaa.
Välistä heilautti se taappäin raskasta päätään, suojellakseen itseäänkärpäsiltä ja silloin raapasivat sarvet seinää. Samassa katsahti herraZolzikiewicz ikkunaan ja huudahti:
— Kyllä minä sinut siitä opetan!
Sitte katsoi hän peiliin joka riippui ikkunan pielessä ja silittihiuksiaan.
Vihdoin katkaisi herrastuomari hiljaisuuden.
— Herra Zolzikiewicz, virkkoi hän masurilaismurteella, —kirjoittakaappa te nyt se raportti, minulta ei se oikein tahdo luistaaja olettehan te sitäpaitsi kyläkunnan kirjuri.
Mutta herra Zolzikiewicz sattui olemaan huonolla tuulella ja kun hänoli huonolla tuulella, niin täytyi herrastuomarin pitää huoltakaikesta.
— No ja entä jos olenkin kirjuri? — vastasi hän ylenkatseellisesti.— Kirjurin tehtävä on kirjoittaa päällikölle ja komisariukselle, muttaherrastuomareille, teidän vertaisillenne, saatte itse kirjoittaa.
Majesteetillisella ylenkatseella lisäsi hän vielä:
— Mikä se herrastuomari muka on olevinaan? Talonpoika se on eikämitään muuta. Talonpoika on talonpoika, vaikka voissa paistettaisiin.
Sitte hän taaskin sukasi hiuksiaan ja katsahti peiliin.
Herrastuomari lo