E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Korpelainen [JOHN STENIUS]
Porissa,Satakunnan Kirjakaupan kustannustoimisto,1891.
1.
"Kuuleppa, eukko, mitä siihen sanot, että minä huomenna lähden
Helsinkiin?"
Näin lausuen talon-isäntä Antero Autio ripusti lakkinsa naulaan. Hänoli käynyt kylässä, sen näki hänen hyvästä vaatteuksestaan.
"Helsinkiin! Minkätähden?" huudahti hänen emäntänsä, keskeytyenkudonnassaan. "Oikeinko totta puhut?"
"Oikein totta", vastasi Antero. "Tässä on kirje Erikiltä — vielävähemmin tyydyttävä kuin entiset. Voi, voi, kun ei se poika lopetalukujaan jo." Hän veti kirjeen taskustaan ja heitti sen pöydälle.
Emäntä jätti kangaspuut, tuli pöydän luo, levitti kirjeen ja luki.
Isäntä sillävälin nakutti nysästään perskat ja pani tupakaksi.
"Jaa, hän ei tule kesäksikään kotiin", sanoi emäntä ja huoaten käänsikirjeen kiinni taas. "Tokko hän tulee enää milloinkaan? Muuttunut hänon — aivan muuttunut!"
"Jotakin hänen on — ties sen sitten mikä", mutisi Antero, vetipuolelleen taas kirjeen ja levitti sen eteensä.
"Melkeinpä minä tiedän mikä hänen on: hän häpeää vanhempiansa, suoraansanoen", virkkoi emäntä surumielin, "hän ei huoli meidän kanssamme enääseurustella — se on koko asia."
"Ja sopiiko papin niin ajatella?"
"Jumala tiesi, tuleeko hänestä pappi milloinkaan. Ihan itkemäänpakoittaa tää seikka. Kuinka olimmekin jo ilomielin ja ylvästelimmehänestä, kun hän lupa-aikoina aina saarnasi täällä kotikirkossaan jakaikki kehuivat hänen saarnojansa niin kauniiksi. — Ja nyt viimeisiinaikoihin, sen sijaan että hänen pitäisi yhä enemmän harrastua jaloonkutsumukseensa, nyt ei puhettakaan saarnoista, nyt hän tuskinnäyttää silmiänsä täällä — viruilee vaan Helsingissä ja perehtyymaailmanmielisten seuroihin."
"Jah!" puhahti Antero.
"Mutta muistatko, Antero!" jatkoi emäntä vähän äänekkäämmin. "Minäolin vastaan Erikin lähettämistä lukioihin ja yliopistoihin. Minä ainasanoin, että parempi on kun pysyy hän kotona ja astuu aikanansa talonhoitoon, oppia oli hän saanut kyllin kyllä Lönnbomin luona lukiessaan.Minä aavistin — aavistin ja pelkäsin, että se aika oli tuleva, jolloinhän muuttuu vieraaksi meille, jolloin hän halveksii vanhempiansa jakotiansa." Emäntä otti nenäliinan lakkaristaan ja pyyhki silmiänsä.
"Niinhän sinä sanoit ja arvelit alusta, mutta sitten olit taashyvilläsi, kun kuului kiittelemistä yhä hänen ahkeruudestaan jasiivosta, raittiista elämästään."
"No en suinkaan minä pahoillani voinut olla poikani menestyksestä.
Sitähän juuri sanoin, että olimme yhteen aikaan parhaassa toivossa.
Mutta nyt ovat asiat toisin. — Jaa, miten hän lienee pitänyt
raittiuslupaustansakin, koska niin paljon rahoja kuluttaa."
"Hm! Melkein hän olisi ostanut talon niillä rahoilla, mitkä oppiajallahäneltä ovat kuluneet. Ei olisi silloin pitänyt käyttää häntäLönnpuminkaan koulussa."
"Älä taas sitä sano. Se oli päinvastoin onni, että Lönnbom sattuipappilaan kotiopettajaksi ja otti Erikinkin kouluttaakseen. Minäluulen, että harvassa on niin jaloja ihmisiä kuin Lönnbom, ja suurtahyötyä ja sielun ylennystä oli Erikille hänen opetuksestaan. Siihenolisi pitänyt tyytyä, niin olisi kaikki hyvin."
"Näet, oppi mahtaa olla semmoista, että kuta enemmän sitä saa, sitäenemmän sitä pyytää. Mutta mitäpä entisis