Produced by Tapio Riikonen
Romantinen kertomus Kustaavi II Adolfin ajalta
Kirj.
Suomentanut R. M. [Robert Mellin]
Jyväskylässä,
Jyväskylän kirjapainossa, 1879.
H. F. Helmisen kustantama.
Oi ihmis-sydän! Olentomme onnettomuuden ja onnen ihmeellinenvallitsija! Ei voi kukaan polkea tuomioitasi, tuomittessasi meitä jokoelämään tahi kuolemaan. Tutkimaton! Itse olet tuomari ja teloittaja ja— rikollinen.
Oi ihmis-sydän! Taivaallisen valon säteiden ihmeellinen kangastus!Pyhä maailma, sisimmän sisumme iäisistä kipinöistä muodostettu! Eimikään maallinen voima voi häiritä sitä paratiisia, jonka itsellesiluot, ja kuitenkin sen ihanuus on katoavainen ja muuttuvainen, niinkunhäälyväin pilvien hahmut taivaalla, jotka, kyyneliksi muuttuneina,maahan putoavat. Miksi kantaa ihanin onnesi omaa turmaansa helmassaan?
Sinä iäisen tulen tytär, joka kätket näkymätöntä ihanuuttasirinnassamme, joka vapiset valtimoissamme ja elät elostamme!Hellätuntoinen, raskaasen tomuhuntuun peittynyt enkeli! Miksi etsitonneasi ulkona itsestäsi? Miksi ja'at toisille hellyyttä, joka kuluttaameitä heidän vuoksensa, niinkun uhria epäjumalan kuvalle? Ah!Moitittava silmäys jumaloituu silmistä, loukkaava ajatus, jonka synkeähetki vastaamme viskasi lemmityn huulilta, kohtaavat sinuamusertavaisesti, niinkun taivahan salamat. Sinä hentoinen, kaino nunna,maallis-elämän vankilassa vapiseva, taivaasen ja kuolemattomuuteenkyynelten harson läpi katseleva! Sinä kärsit ja kuolet, ihmis-silmänhuomaamatta kärsimistäsi!
Taiteilija vaan, innostuksensa unelmissa, julkenee lähennelläpyhyyttäsi. Hän näkee ja tietää mitä tunnet, mitä toivot. Taiteen jalemmen oikeudet ovat yhtäläiset: ulkonaisten suhdetten pinnan läpisilmäillä sielun syvimpään pohjaan.
Indian muinaistarut kertovat että, ennenkun ihminen luotiin, taivaanylevät henget, toisiaan lempiessään, kohtasivat toisiaan ja yhtyivätyhdeksi ajatukseksi; mutta kun ensimäinen ja jalompi ihmissuku tulimaan päälle, sen lempiväiset yhtyivät yhteen silmäykseen. Nyt liittäärakkaus sydämen sydämeen, ja silmäys kuvastuu silmäykseen, ja ajatussulaa ajatuksen kanssa yhteen, ja ne kaksi lempivää puolisoa eivät olekaksi, vaan yksi: he tuntevat toisensa ja katsovat toistensa läpi, jaheidän sielunsa läpinäkyväisyys toinen toiselle on heidän autuutensa.Mutta pimeyden henki vaeltaa ihmiselämän läpi, huntu ilkkuvillakasvoillaan. Hän hiipoo niin mielellään vieraan tunteen lempivänrintaan, hän houkuttelee nurjan silmäyksen lempivän silmistä, hänsynnyttää loukkaavan ajatuksen lempivän sielussa: ja löydettyään yhdenainoan ajatuksen, yhden ainoan tunteen toisen puolison sydämessätoiselta salatuksi, nostaa hän huntunsa ja liehtoo ensimäistä tuhontuottavaa kipinää, joka on tarttunut heidän onneensa, ja silloin voiainoastaan heidän loppunsa maan päällä pelastaa heidän lempensätaivaalle.
Ohut seinä eroitti pienoisen, yksinkertaisen kamarin vanhankirkkoherran suuremmasta tuvasta. Suuri, kullattu uudin, raskaalla,tummanpunaisella samettisella esiripulla varustettu, valtasi melkeinkolmannen osan huonetta ja suuremmoisella loistollaan sitä enemminerosi huoneen muista vähistä ja kohtalaisista kaluista.
Jumalinen Saara, kirkkoherran vaimo, lykkäsi rukin luotaan, ottihimeästi palavan lampun käteensä ja lähestyi varovaisesti uudinta. Hänpiti lamppua selkänsä takana, ettei sen valo, hänen