Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Nuorukainen
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1918.
Eulerien talossa.
Sabina.
Aada.
Koti oli tullut niin syvän hiljaiseksi. Isän kuoleman jälkeen olikaikki siellä kuin kuollutta. Nyt, kun Melchiorin hälisevä ääni olivaiennut, ei siellä enää kuulunut aamusta iltaan muuta kuin virranuuvuttava kohina.
Christophe oli heittäytynyt itsepintaiseen työhön. Mykällä raivolla hännäytti rankaisevan itseään siitä, että oli tahtonut olla onnellinen.Surun valituksiin ja sääliviin sanoihin ei hän vastannut koskaan,niin jäykistynyt hän oli ylpeyteensä. Virkkamatta mitään hän jatkoisitkeästi jokapäiväisiä tehtäviään ja antoi pianotuntinsa jäätävänkylmällä tarkkuudella. Oppilaat, jotka tiesivät hänen onnettomuutensa,olivat loukkaantuneet hänen tunteettomuudestaan. Mutta ne vanhemmathenkilöt, jotka olivat elämässä kokeneet tuskaa, tiesivät, että tämänäennäinen kylmyys saattoi lapsessa salata kärsimyksiä; ja heidäntuli Christophea surku. Hän ei ollut suinkaan kiitollinen heidänsuopeudestaan. Ei edes musiikki tuottanut hänelle mitään helpoitusta.Hän harjoitti sitä ilottomasti, aivan kuin jotain velvollisuutta. Olisivoinut luulla hänen nauttivan siitä katkeruudesta, ettei hän saanutiloa enää mistään, tai siitä, että hän vakuutti itselleen asianlaidanolevan niin, koetti riistää itseltään kaikki syyt elää ja tahtoisamalla elää kuitenkin.
Hänen molemmat veljensä olivat peljästyneet suruun vaipunutta kotiaja olivat kiireesti paenneet sieltä pois. Rudolf oli mennyt enonsaTheodorin kauppa-liikkeeseen ja asui hänen luonaan. Ernest oli pariakolmea alaa koeteltuaan saanut paikan eräässä Rheinin-laivassa,sellaisessa, jotka kulkevat Mainzin ja Kölnin väliä; häntä ei näkynytkotona muulloin kuin silloin, kun hän tarvitsi rahaa. Christophe jäisiis äitinsä kanssa liian avaraan kotiin; ja varojen niukkuus jaeräiden isän kuoleman jälkeen huomattujen velkain maksaminen olivatsaaneet heidät päättämään, että oli hankittava toinen, vaatimattomampija halvempi asunto, vaikkakin heistä oli vaikeaa entisestä luopua.
He löysivätkin pienen huoneiston, — kaksi, kolme kamaria toisessakerroksessa eräässä talossa Kauppakadun varrella. Se kaupunginkorttelioli meluisa, keskellä kaupunkia, kaukana joen rannalta, metsiköistäja kaikista tutuista paikoista. Mutta täytyi totella järkeä eikätunteita; Christophelle tämä tarjosi erinomaisen tilaisuuden tyydyttääsynkkää itsekidutushaluaan. Sitä paitsi oli talon omistaja, vanhaoikeudenkirjuri Euler, isoisän ystävä ja tunsi perheen; se riitti hyvinratkaisemaan Louisan päätöksen, sillä autiossa kodissaan hän tunsiitsensä kovin hyljätyksi, ja hänen mieltään veti vastustamattomastihenkilöiden puoleen, jotka kätkivät muistossaan niitä olentoja, joitahän oli rakastanut.
He varustautuivat muuttoon. He painuivat jo kauan sitä ennen maistamaanviimeisten surullisen ja ainaiseksi jätettävän rakkaan kotiliedenääressä vietettyjen päiväin katkeraa synkkämielisyyttä. He uskalsivattuskin antaa toisilleen tuskastaan vihiä; he häpesivät tai pelkäsivätsitä tehdä. Kumpikin heistä ajatteli, ettei hän saanut toiselleheikkouttaan näyttää. Pöydässä, kahden kesken kolkossa huoneessa, jonkaikkunaluukut olivat melkeinpä suljetut, eivät he tohtineet kohottaaääntänsä, he söivät kiireesti ja karttelivat toistensa katseita,peljäten, etteivät voisi salat