Produced by Tapio Riikonen
Kevät-unelma
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1910.
Kylän raitille, aina kylän alapäähän asti, näkyi Virkavaaranmetsäherran vaaleansininen, huvilan muotoinen rakennus somienmäntyjensä keskeltä. Se oli rakennettu korkean vaaran kupeelle,männikkökummulle, jonka metsänpuolisesta laidasta kallio nousijyrkkänä, metsäiseen vaaran kylkeen yhtyen.
Talo oli etäällä kylän muista taloista, jotka olivat rakennetutlaaksoon, tienviereen ja lähelle jokitörmää. Uudenaikaisen tyylinsä jamiellyttävän paikkansa vuoksi se veti ohikulkijan huomion puoleensa.
Jo heti pitäjään muutettuaan oli nykyinen metsäherra alkanut katsellatalonpaikkaa. Näytti siltä kuin olisikin aikonut elää täällä ikänsä,ettei enää muilta seuduilta virkaa hakisikaan. Ja silloin jo, kunkuultiin, että hän aikoi rakentaa talon tuohon Kelovaaran laitaan,alettiin paikkaa Virkavaaraksi nimittää.
Ja niin oli siihen rakentanutkin sievän talon — ikäänkuin ihmistenjaloista pois.
Oli varhainen kevätaamu. Ei ollut päivä vielä noussut, ja kylmä yö oliseulonut kirkasta, hopeista huurretta puut valkoisiksi. Tielle kumottiVirkavaaran metsäherran vaaleansininen rakennus kuin kukka kuuraistenpuiden keskeltä. Sieltä näki kyllä tielle, mutta tieltä ei näkynyttaloon muuta kuin hiljainen, sinervä päärakennus ja rivi punattujaulkohuoneita aivan takakallion kupeessa ja kuin siihen kiinnikasvaneina. Mutta jos arvasi katsoa yli mäntyjen latvain, sattuisilmään pitkä viiritanko, jonka latvassa leijaili teeren kuva.
Jo liikkui joku päähuoneessa, jonka ikkunat antoivat etelään ja jostaoli suurenmoinen näköala leveälle joen uomalle ja sen kahden puolenkohoaville kukkuloille.
Ikkunaverhot työnnettiin syrjään. Metsäherra nousi jo vuoteeltaan.
Hänellä olikin, Martti Laguksella, tapana nousta varhain.Talviaamuinakin, kun taloissa ryhdyttiin karjaa ruokkimaan, näkyivät jotulet Virkavaaran metsäherran huoneesta.
Mutta tänä aamuna Martti metsäherra oli tavallista varhaisempi, sillähänellä oli ollut aikomus lähteä karhunjahdille lähimmän naapurinsaKivi-Ollin kanssa. Illalla olivat asiasta lopullisesti päättäneet.
Yö oli ollut kylmähkö, ja lumenpinta oli arvattavasti kovettunutsuksenkantavaksi hangeksi.
Martti silmäili alas kylälle ja joen valkopintaiselle uomalle, jokaulottui silmän kantamattomiin. Vaarojen kupeilta hohtivat valkoisenhuurteen peittämät puut ja pohottivat kilokalliot. Minkäänlaistaliikettä ei näkynyt tieltä, ei hiihtäjää vielä joen jäällä, eikäkylältä noussut vielä savuja.
Martti silmäili idän puolelle, josta ei näkynyt muuta kuin korkea,kallioinen vaaran kylki ja ylempänä taajaa kuusikkoa. Ei näkynyt vieläaamunvinkkaa taivaan rannalla, vaikka taivaan kansi oli jo vaalennut jaennusti päivän tuloa. Hän silmäsi samalla lämpömittariin ja näki, ettäse näytti vain yhden asteen kylmää.
Ei ollutkaan ollut tarpeeksi kylmä yö. Hangen pinta ei ollut kovettunutkyllin kestäväksi, varsinkaan kun edellisen päivän suvi ei ollut oikeintuntuva.
Ennen auringon nousua oli Kivi-Ollin pitänyt tulla metsäherralleilmoittamaan, oliko mahdollista lähteä karhua kiertämään. Mutta eipähäntä kuulunut.
Martti pyyhkäisi unen pois silmistään ja alkoi pukeutua.
Olli oli ehkä vakoilemassa metsässä, kuinka hanki kantoi, mietiskelihän. Kyllä ukko oli siksi toimel