Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Maila Talvio
Porvoossa,Werner Söderström,1903.
Rason rusthollissa valmistettiin taaskin pitoja. Niitä oli siellä olluttaajaan, milloin häitä, milloin hautajaisia, pienemmistä pidoistapuhumattakaan. Eihän se ihme ollut: perhe oli suuri, paljon nuorianaitettavia, paljon vanhoja haudattavia.
Kaiken viikkoa oli pidetty kiirettä. Kokki, sotamiehen leski EmmaKlinga, oli tuotu jo sunnuntaina, ja maanantaina hän oli isännän,Kalle Kustaanpojan kanssa käynyt kaupungissa. Mahdottomat kuormat hesieltä olivat tuoneet kotiin: kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä,väskynöitä, rusinoita ja kaikenlaisia ulkolaisia sokerileivoksia. Jakuitenkin olivat juomatavarat noudettavat eri hevosilla. Ne tuotiinheinien ja olkien sisässä ja koreat, punaiset merkit oli pullojenkyljissä, kun niitä kannettiin puotiin. Kotona oli ennestäänkin juomia.Tupultti oli valmistettu jo joulun edellä. Se oli paksua kuin terva jamakeaa kuin siirappi, kun emäntä ja tyttäret kävivät sitä maistamassa.Viinaakin oli viimesyksyistä, ei tarvinnut ruveta ostamaan. Ja olisikoostettu sitten ollut sen veroista! Olutta oli monta lajia, olivanhempaa ja nuorempaa, valkeampaa ja mustempaa, eri lajit kutsuttujavieraita, eri lajit kuokkamiehiä varten. Sillä tiesihän sen, ettäkuokkamiehiä oli tulossa — peninkulmien päästä niitä aina ennenkin olitulvinut Rasoon häihin.
Lumian emäntä oli tullut jo edellisenä päivänä. Hän oli näitä samojaRason tyttäriä. Juuri Marian päivänä tuli viisi vuotta siitä, kun hänetLumiaan vietiin. Ippilän emäntä, jonka häitä oli juotu viime vuonna,oli jo pari kertaa sinä päivänä pistäytynyt entisessä kotitalossaankatsomassa häävalmistuksia. Ippilä oli nimittäin, kuten Rasokin,Keihäsjärven rannalla ja niin likellä, että siellä saattoi pistäytyäsiunaaman aikana.
Kotona Rasossa oli vielä kaksi tytärtä, vanhin Helena, jolla ei ollutonnea rakkausasioissa, ja keskimmäinen Iita, joka näytti olevansyntynyt vanhaksi piiaksi.
Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullutheidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Muttase johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteisethuolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivatjääneet pieniksi äidistään — vanhin, Kalle, oli äidin kuollessaseitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihenasti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneetkasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vierasväki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät.He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka eitullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin häntuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksentodistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Muttavähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväenperässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaanaottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja hekävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi.
Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta:se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan,niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssahe saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä,jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaaja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädetsilmien eteen ja vilkuili sormien lomitse si