Produced by Tapio Riikonen
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1918.
JAAKKO HONKA, liikemies.
EEDIT, hänen vaimonsa.
HERMAN AHLROOS, Eeditin isä, valokuvaaja.
KATARIINA, Eeditin äiti.
LAHJA, Eeditin sisar.
LIINA SUVANTO, näyttelijätär.
AKSEL SOMERO, kauppaneuvos.
PEKKA KARHU, konttoristi.
ANNA AALTONEN, kauppias.
ALIINA, Hongan palvelijatar.
Köyhästi ja niukasti, mutta keikailevasti kalustettu huone. Sohvaryhmävasemmalla, tuoliryhmä ja pakkilaatikoista tehty leposohva oikealla.Ruokapöytä tuoleineen keskellä huonetta. Ovi oikealla kyökkiin,vasemmalla sänkykamariin, perällä etehiseen.
EEDIT (syöksähtäen kyökistä huutaa liioitellen tuskaa): Haa rahaa, ainarahaa, siitä aina on kysymys! Rahanvalta, se rahanvalta, hulluiksi seihmiset tekee!
ALIINA tulee kyökistä pyyhkimään pölyjä.
EEDIT (ottaa poveltansa nenäliinan, jonka nurkasta kaivaa rahan, viskaasen pöydälle): Ota, ota nyt sitten tuo viimeinen hätävararaha, jotaolen säästänyt viimeisen tuskan varalle kuin omaa kunniaani, ota, otase nyt ja vie, vie vain kaikki!
ALIINA: Saa kai minun puolestani rouvalle jäädä sekä raha että kunnianykäisemättä vaikka viimeiseen tuomiopäivään saakka.
EEDIT (lauhtuen): No, menehän sitten kun joudat ja ota sata grammaakahvia lisäksi ja pieni purkki hunajaa. Niin, miksi et voinut sitäsokeria siltä puotilaiselta pyytää, vaikka tiesit tämän minunsyntymäpäiväni.
ALIINA: Ei hän uskalla antaa enää sokeria, olivat sakottaneet liikettäelintarvelain rikkomisesta.
EEDIT: Elintarvelain rikkomisesta! Ne lait kun ovatkin sitä varten,että niitä rikottaisiin. Kun ei riko, ei rakasta. Hän ei rakasta sinua,siinä se.
ALIINA: Eikö rakasta? Tietysti rakastaa, jos rakastaa annettaisiin.
EEDIT: Enkö pyytänyt sinua, että pidä häntä lämpimänä tämä sodanaika?
ALIINA: Että sitten itsekin erehdyn luulemaan, että siinä se on omani!Ei kiitos! Sokerin tähden se on liikaa. Rahojen tähden jos mitäkuvitteleisi ja kuvituttaisi toisella, se olisi toista.
EEDIT: Raha, raha! Se on ainoa sana, minkä sinä osaat sanoa. Miten minävihaan koko rahaa. Rahaa! Rahaa!
ALIINA: Mistäs muusta nykyään on kysymys. Rahasta, aina rahasta. Jaonko se minun syyni, muutanko minä ajat toisiksi? Ja minäkö tämänrahavillin tahi nämä sodat olen maailmaan luonut?
EEDIT: Minäkös sitten?
ALIINA: Kuitenkin, jos rouva olisin, en totta vie, noin puutettakärsisi. Sitä vartenhan sitä on naimisissa, että vihdoinkin voi elää.Mutta onko tämä elämää? Sanon suoraan, että jos tässä joku toinen olisipalveluksessa, ei hän tällaista puutetta hyväksyisi!
EEDIT (säikähtäen): Mitä tarkoitat? Irtikö sinä itsesi sanot? Oletensimmäinen palvelija meillä ja niin hyvin sovimme.
ALIINA: En toki irti itseäni sano. Eihän minulla silloin mitäänkatsantotapoja olisi, jos tilapäätunteitten puhua antaisin. En minänäin sota-aikana kuitenkaan ystäviäni hätään jätä.
EEDIT (vapautuen): Ha-ha-haa!
ALIINA: Ha-ha-haa!
EEDIT: Mutta mitäs sinä sitten?
ALIINA: Muuten vain neuvoin. Arvelin, rouva on rouva eikä turhaan sitätitteliä kanna, vapau