E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Selma Patajoki
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1920.
Hän ei voinut lainkaan sietää sitä, että he tahtoivat panna hänet,Maisan, palvelijanhuoneeseen ompelemaan, vaikkapa he kutsuivatkinsitä hienosti silityshuoneeksi tai neitsytkammioksi tai muuksisentapaiseksi. Hän ei lainkaan ollut niitä, jotka ottivat käsirahojaja antoivat pestata itsensä, — hän kiittäisi kunniasta kuuluapalvelusväkeen.
Ohuet, voimakkaat käsivarret ja nopsat sormet kiitivät kiukkuisellakiireellä pitkin harsinommelta, kolme, neljä pitkää pistettäkerrallaan, ennenkuin hän veti harsinlankaa.
Hän istui puolittain ikkunaan päin kääntöpöydän ääressä pienessäkeittiön ja ruokasalin välisessä huoneessa tukkukauppias Traneminluona ja ompeli pitkiä hameen saumoja. Suuri, poljettavakahdenlanganneulomakone oli sillä hetkellä käyttämättä hänen vieressään.
Sen vuoksi muka, että täällä touhuttiin ja kuljettiin edestakaisinovissa!… Jo kolmannen kerran oli tuo hätiköivä täti tullut sisäänja ystävällisesti kysynyt häneltä, eikö hän ompelisi mieluumminpalvelijainhuoneessa.
Ja kas, eikös hän sulkenut tänään ruokasalin ovea niin huolellisestijälkeensä, ikäänkuin olisi tahtonut sinetöidä sen, — hän varmaanarveli Maisan olevan niitä, jotka kuljettivat juoruja talosta taloon.— Nii-in, hyvä neiti, parasta on olla varovainen. Mutta hän voisi ollaniin levollinen — ainakin minun suhteeni!
Silityshuoneeseen, sillä siellä oli niin hyvä ja lämmin olla!
Hän ei voinut olla matkimatta täti Raskin lempeätä, hyväntahtoistailmettä ja siirsi valon vuoksi toisen viheriäisistä teräslankaverhoistasyrjään; kuinka pimeäksi varjostuikaan nyt tällaisena hämyisenäsyysiltapäivänä tämä talon alakerros, ilma ikäänkuin imeytyi kiinniruutuun likaisenharmaana ja märkänä, kaikista savupiipuista tulleennoen kyllästämänä.
Missään tapauksessa ei ollut hänen syynsä, että sisäkkö Lena ainoastaanjalallaan veti ovea kiinni jäljestään. Hän saisi sievästi sulkea senitse; eipä hän aikonut passata palvelusväkeä, niin että tulisi vielätavaksi katsoa häntä yli olan. Sitä hän ei aikonut.
Hän ompeli yhä samalla innolla.
Jälleen hän johtui miettimään sitä, mitä oli miettinyt aivan aamustaalkaen, — mistä hän saisi hankituksi ne kolme markkaa ja kaksitoistakillinkiä, joka summa puuttui vielä asunnonvuokrasta Dörumeille; hänoli luvannut ne niin varmasti hankkia täksi illaksi, Dörumit eivätpuolestaan voineet muuten selviytyä asunnonvuokranmaksussa talonisännälle.
Tillalla, joka asui rouva Thorsenin luona, ei varmastikaan ollutmitään… Koettaisikohan hän saada velaksi vanhalta Dammin muorilta,joka oli ollut sairashuoneen siivoojana yhtaikaa hänen äitinsä kanssa?—
Hän lainaisi Maisalle kyllä, jos hänellä olisi, eikä hän vielä ollutmennyt valvomisvuorolleen. Mutta se oli niin epävarmaa —
Jospa hän nyt ei olisi tullut ostaneeksi tuota kallista sateenvarjoa,joka vei koko viikon palkan kerrallaan, ja sitten uuttaleninkikangasta, niin olisi hänellä kyllä nyt rahaa. Mutta hänellähäntäytyi olla ne, jotta hän saattaisi kulkea jotakuinkin siistinäniissä taloissa, joissa hän ompeli, ja jottei häntä pidettäisi minääntavallisena palvelijantöllikkönä.
Hän oikaisi itseään jännittyneenä; — ovikello soi ja ulko-ovi aukeni.
"Onko ketään kotona, Lena?" kuul