Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Heikki Meriläinen
J & K Höglund, Kajaani, 1901.
Maijalla ei ollut kotia koko ikänään. Naimisissakin oli hän ollut yhtäkodittoman Pietin kanssa, joka neljän vuoden perästä kuollessaan jättiMaijan kaulaan kaksi alastonta ja turvatonta lasta. Näitten ja itsensäelättämiseksi päätti nyt Maija heittäytyä hierojaksi ja kuppariksi, kunmuutakaan tointa, paitsi kerjäämistä, ei ollut tarjolla.
Ensi aluksi sai Maija työtä ainoastaan laitakylissä, ulkonavarsinaisten hierojain ja kupparien työpiiristä. Näitä laitakyliämyöten kulki hän useammassa kirkkokunnassa ja oli jo voittanut montakiitosta, niin että Maija itsekin jo uskoi itsensä oivalliseksihierojaksi ja tarpeen sattuessa kuppariksikin. Senpä tähden hän nytaina taloon tultuaan ei kauan siekaillut, ennenkun meni isännän taiemännän viereen istumaan ja ilman hevertelemättä alkoi hienoillasormillaan hyppelöidä ja nytystellä niskasuonia, jota tehdessään alkoijahkailla ja ihmetellä:
— Ai ihmettä, minkälaisilla makuroilla ja mokuroilla on kaulasuonet!Voi tokiinsa ettette ole vikoja jo ennen hierottaneet, kuntuommoiseksi, ihan yhdeksi karikoksi ovat menneet kaulasuonet! Kas,kas, kun ovat kiinteällä, kuin viulun kielet. Ai, ai, että ette ole joennemmin hierottaneet, ja jospa sitä jonkunmoisella hierojallahierottaisikin, niin ne eivät tietäisi näistä mitään, hivelevät vaanpäällisin puolin, kuin jäniksen käpälällä. Vaan minä ne kiepeät suonetkaivelenkin ihan luita ja ytimiä myöten … kas tuossakin suoni mitenon kiikkaalla, ihan kuin kanteleen kieli… Ai, ai, kyllä näissä olisikätösen loimet, ennenkun ne olisivat syntymäasullaan, vaan kyllä niidenminun käsissäni täytyisi kuontua.
Tämä läksy oli Maijalla aina suussa, niin pian kun hän vaan taloontultuaan oli ruvennut isännän tai emännän kaulasuonia hieromaan. Olihän tämän läksynsä kertonut jo vuosia sitten ison Hannulanisännällekin, vaan ei hän silti ollut päässyt pitempään työhön Hannulanisännän kanssa, kuin ainoastaan sen pikku hetken, minkä hän ominlupinsa hieroi. Mutta nyt oli Hannulan isännän selän kirvestänyt, jaMaija sattui juuri tulemaan Hannulaan. Hänet nähtyään emäntä oikeiniloissaan huudahti:
— Siinä paha, kussa pahaa mainitaan. Olimme juuri päässeet sanomasta,että kun tulisi edes se Maija tuota isännän selkää hieromaan, kunmeidän entinen hierojamme Teppanan Riikka on urennut Korpistenmäenpuoleen.
— Onko kirvestänyt isännän selän? keskeytti Maija emännän puheen, jamustat silmät leimahtivat kirkkaammiksi kuin koskaan ennen, ja alaspäinriippuvat löpäkät kasvotkin kävivät ihan hohtaviksi ihastuksesta.
— Onhan se kirvestänyt, eikä vähän, jatkoi emäntä. Ihan niiltäännimiään eilen illalla tuolla ulkona käydessä oli ampunut ja eläs pätöasiassa, oli vaan tyhjää rekeä kartanolla nostanut lumittumastasyrjälleen, niin siinä oli rouhassut että älä oli päässyt. Tuskin pääsiomin jaloin huoneeseen ja selkänsä tiessä makaa nyt tuolla kamarinsängyn päällä eikä kärsi hievahtaakaan. Yön on volissut kuinlapsenpiinassa.
— Ei ole hätää. Älkää hätäilkö, kun minä satuin tulemaan, vakuuttiMaija töppösiä jaloistaan riisuessaan. Ja kun oli päällysvaatteensariisunut ja pannut naulaan, ei malttanut Maija sukia puoleksi hartonaolevia hapsiaankaan, vaan sanaa puhumatta läksi kiirehtimään isännänluokse kamariin, johon mennessään vasta kaksin käsin oikoi kasvoillaanriippuvia mustia hiussuortuvia korvainsa taakse ja kamarin oveaaukastessaan huudahti:
— Päivää, isäntä! Kuinka isäntä jaksaa? Minkä sanottuaan meni suoraapäätä isäntään käsiksi.