E-text prepared by Tapio Riikonen
Romantillinen kertomus vuoden 1808 sodasta
Kirj.
Suomentanut
J. F. Hagfors
Porvoossa,Werner Söderström,1878.
Koti ja murros.
Lappajärvellä.
Koti ja murros.
Tuon pienen Alajärven-joen rannalle, joka yhdistää Lappa- ja Ala-järvetPohjanmaalla, tahdomme viedä lukijan eräänä kauniina kesäaamuna v.1808. Pitkin tuon monissa mutkissa juoksevan joen rantoja leviää tummatmetsät tai niiden välillä suon tapaiset seudut ja kankaat, joillaainoastaan matala kanerva kasvaa. Astukaammepa hetkeksi aikaa metsänmaailmaan katsomaan elämää, mikä sen helmassa vallitsee, ja miltä senäyttää.
Siellä elää, puitten ja soitten välillä, kasvi- ja eläinkunta lyhyenaikansa, ei niin moninaisena kuin tasamaalla, jossa ihmis-käsi saattaailmoihin melkein mahdottomia, vaan kumminkin sellaisena, että sitäansaitsee katsella, niin kuin ilon lähteenä jokaiselle, joka käsittäänuo voimakkaasta luomisvoimasta puhuvat esineet, joita joka askeleellatapaamme luonnon ihmeellisessä valtakunnassa. Ihmeellä katselemme memustaa metsää, ehkäpä salaisella pelollakin, sillä emmehän tunne, mitäse povessaan kätkee. Vaan astupa tuohon metsän maailmaan, joka sinustanäyttää niin uhkaavalle; tutustu noihin ääniin, jotka kuuluvat puidenlatvoista ja matalista pensaista ja jotka ikäänkuin kuiskaavat satujamenneistä ajoista; opi eroittamaan käärmeen pitkällinen kahina kuivissalehdissä, melusta, joka syntyy, kun sammakko hyppää lahoneiden oksainyli, jotka aika pian taas muuttaa mullaksi; kuultele lintujen aamu- jailta-lauluja, niin olet huomaava, ettei tuo jylhyys, jonka luulit niineriämättömäksi metsästä, ole muuta, kuin mielenkuvitusta vaan. Silläsyvimmässä metsässäkin kohtaa sinua elo, jonka luonnon herra onsoveltanut paikan mukaan, johon hän sen on asettanut.
On kesä aamu, kaunis aamu! Pienen joen aallot kohisevat leikkien rannanpieniä kiviä ja maahan putoneita oksia vastaan ja laulavat matkallaanäidilliseen helmaan kauniita lauluja ajoista, jotka ovat olleet jamenneet. Voi jospa ymmärtäisi noita ääniä; monta luonnon syvimmistäsalaisuuksista saisi silloin kenties tietää!
Kun ensimmäiset auringon säteet ehtivät metsän sisimpiin osiin, silloinelo siellä virkoaa. Sen tarpeet ovat tyydytettävät. Arka myyrä pakenee,kavala kettu, tuo voittamaton veijari, hiipii pensaitten välitse,heiluttaa häntäänsä ja teeskentelee minkä kerkiää. Kovakuoriaisethyörivät sudenkorentojen, mehiläisten ja ampiaisten parissa; jänisravistaa ajattelevaisesti korviaan ja hyppää kohteliaasti syrjään, kunrepo tulee hänen luokseen aamuterveisille — ja laulavain lintujenparvessa, joitten soitanto aina on yhtä vireä ja puhdas, lentää, aaveennäköisenä, kummituksena pimeyden maailmasta, valoa pelkäävä tarhapöllösyrjäiseen pesäänsä. Puun oksat kumartuvat aamutuulen suudellessatoisiinsa kuiskaellen: näin oli eilen, näin on huomenakin ja näin läpiaikojen; viidakot valkenevat ja sekasotkusta, joka ennen vallitsi senhelmassa, tulevat nyt kauniimmat kuvat ilmiin lukemattomissa muodoissavaihtelevasta kasvimaailmasta; joen vesi kohisee kovemmin, ja pianpienet aallot hyppivät rajussa tanssissa rannoilla, joita ne vastikääsuutelivat niin hiljaan.
Niin tulee yö. Silloin alkaa kummallinen risahteleminen melkein jokapuun juurella. Koko metsän elämä muuttuu nyt öiseksi. Silloin kavaluusja julmuus ovat vallitsevaiset ja silloin nämä eläink