Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Clemens Brentano
Suomentanut ja johdannolla varustanut
O. A. Kallio
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1919.
Johdanto.
Clemens Brentanon pieni novelli Kunnon Kasper ja kaunis Anni onkaikessa vaatimattomuudessaan saksalaisen novellikirjallisuudenhuomattavimpia tuotteita, ensiksikin se kuuluu uudenaikaisensaksalaisen novellin esikoisiin, ja toiseksi se samalla on saksalaisenkansankuvauksen eli "kyläkertomuksen" tienraivaajia, vieläpä lajissaankaikkein parhaita.
Uudenaikainen novelli ja kansankuvaus syntyvät Saksassa jokseenkinsamaan aikaan 1800-luvun alussa, ja molempien kehityshistoriassa onSaksan romantikoilla oma tärkeä osansa, ainakin välillisesti. Romaanejasen sijaan oli Saksassa kirjoitettu paljon ja hirveän laveita jomelkoista aikaisemmin. Ne olivat kuitenkin olleet pääasiallisestiitalialaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja englantilaistensankari-, ritari-, lempi-, rosvo-, veijari-, paimen-, matka-,seikkailu- ja opetusromaanien vaikutuksesta syntyneitä, monesti sangenala-arvoisia tuotteita, kaukana todellisesta elämästä ja todellisistaihmisistä. Terveellisemmin vaikutti romaaniin yleensä ja saksalaiseenromaaniin erikoisesti englantilainen porvarillinen perhe- jataparomaani, joka esiintyi 1700-luvun keskivaiheilla. Senperustaja Samuel Richardson otti, päinvastoin kuin entisetromaaninkirjoittajat, henkilönsä keskisäädyn piiristä ja kuvaili omanaikansa elämää ja ihmisiä. Hänen kovasti tunteellinen ja moralisoiva"Pamelansa" (1740) on tämän uuden romaanilajin ensimäinen huomattavampiteos, jonka vaikutus varsinkin saksalaiseen romaanikirjallisuuteen(esim. Chr. F. Gellertiin ja osaksi myös Goethen "Wertheriin") on ollutmelkoinen. Richardsonin ohella muutkin englantilaisen perheromaanin eripuolien edustajat — Fielding, Smollett, Stern ja Goldsmith —vaikuttivat hedelmällisesi uudemman saksalaisen romaanin kehitykseen,kuten varsinkin Wielandin ja Jean Paulin teoksiin. Romaani alkoiSaksassakin vähitellen pyrkiä uudenaikaisemmalle ja tosioloisemmallepohjalle ja oman aikansa elämän kuvaamiseen, joskin tämä kuvaaminentapahtui vielä monessa suhteessa vanhaan, sovinnaiseen tapaan.
Romaanin pienoismuoto, novelli, seurasi tässä kehityksessä romaaninrinnalla, mitä itse kuvauksen aihepiiriin tulee. Itse novellimuoto sensijaan, kuten edellä on mainittu, syntyi oikeastaan vasta 1800-luvuntaitteessa ja saksalaisten romantikkojen vaalimana. He löysivät tämänkirjallisuuslajin Italian (Boccaccio) ja Espanjan (Cervantes)kirjallisuudesta ja istuttivat sen Saksan kirjallisuuteen. Tässä työssäon varsinkin Saksan romanttisen koulun päärunoilijalla LudvigTieckillä aivan erikoiset ansionsa, mutta myös useat muut romanttisensuunnan kirjailijat, kuten Kleist, Brentano, Arnim, Eichendorff,de la Motte, Fouqué, Chamisso, Hoffmann y.m. viljelivätahkerasti novellimuotoa, joka siten syvälti juurtui saksalaiseenkaunokirjallisuuteen, kehittyäkseen täydelliseen kukoistukseen vasta1800-luvun puolivälissä Gottfried Kellerin, Theodor Stormin, PaulHeysen, Wilhelm Riehlin, Konrad Ferdinand Meyerin y.m. käsissä.
Varsinainen "kansankuvaus" oli sen sijaan romantikoille jotenkin vierasala, jolle he ainoastaan sattumalta, kuten Brentanokin, osuivat. Eikäihmekään, sillä vanhain sovinnaisten taidekäsitysten mukaan rahvas,s.o. kansan "syvät rivit", oli sopimaton ja ala-arvoinen aihepiirikaunokirjalliselle käsittelylle. Vanhempi kaunokirjallisuus olikinottanut aiheensa miltei yksinomaan ylempien säät