E-text prepared by Tuula Temonen
Kirj.
Tekijättären luvalla ranskankielestä (Le visage émerveillé) suomensi
S. S:s [Sylvia Simelius]
Helsingissä,Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö,1909.
Nuorten tunteet ovat voimakkaammat kuin kuolema.
20 p:nä toukokuuta.
Puhtaus on se, mikä sinua, Herra, eniten miellyttää.
Menin aamulla Herran ehtoolliselle, koska niin tahdoin, ilmantoivomuksia; minä koetin; tuntui niin tyhjältä päässäni, sydämessäni,siellä oli kirkas ja suloinen tyhjyys, ja minä toistin: Herra, minullaei ole suuta, ei käsiä, ei katsetta, ei lämpöä; katso, olen edessäsikuin ilmoihin kohoava kevyt savu, joka nousee kuin läpinäkyvä ja suoraliekki.
Se on puhtautta. Minä kiitän sinua, Herra.
Sisar Catherinen alaspäin taivutettu, hellä muoto kuvastui sivuttaisinpyhällä pöydällä olevaan huntuun, liinaan ja pitsiin. Hän olikuolemaisillaan; Herra, hän odotti sinua niin, että hän olisi kuollut,että hän olisi huutanut, jos et olisi tullut.
Hänen sormenpäänsä, hänen suunsa, kaunis huntu ja sinun jumalallinenruumiisi muodostivat ihmeen ihanan ryhmän, pienen ja aivan erilläänolevan.
Mutta sehän ei ole puhtautta. Herra?…
22 p:nä toukokuuta.
On niin ihanaa ulkona, että koko luonto on valoisa kuin keskusteluhuonekello yhdeltätoista.
Puutarha hymyilee päivänpaisteessa.
Kappelin ikkunoista valoi aurinko säteitään yli poskeni ja yli hihani.Saattoi nähdä pikku kärpästen lentelevän kirkossa; ja hiljaisuusympärillämme huusi: Iloa! Iloa!
Olin niin tyytyväinen siksi että olin nuori, hyvin nuori; en tiedämiksi se tuottaa minulle niin paljon iloa. Yhtäkkiä näytti kirkossaniin kauniilta, että tuntui siltä kuin minun olisi pitänyt nauraa.
Kun ehtoollisleipä kohotettiin, painoivat kaikki sisaret tapansa mukaanpäänsä alas. Mutta minä en painanut päätäni alas. Minä sanoin: "Herra,katso minun kasvojani…"
Tunsin että kasvoni olivat soikeat ja kirkkaat kuin pieni peili, jokaminulla oli viidentoista vuotiaana ollessani ja jolle aurinko paistoi.
23 p:nä toukokuuta.
Sisar Catherine on kaunis rukoillessaan. Minä kunnioitan häntä, enkatsele häntä, kun hän siten rukoilee; mutta tänä aamuna en voinut ollahäntä katsomatta. Hän piti silmänsä lujasti kiinni; ristissä olevillakäsillään hän painoi sydäntään, ne olivat hänen sydäntänsä vasten,sitten rukousnauhaa ja vyötä vasten.
Teki mieleni huutaa hänelle hyvin hellästi ja pelokkain sydämin:
— Sisar Catherine, sinä olet sairas!…
Kuinka hän kärsineekään rukoillessaan niin voimakkaasti.
24 p:nä toukokuuta.
Huoneeseeni kuuluu aamuin ja illoin töminä junan, joka kiitääLarunsista Bayonneen; joka kerta kun juna viheltää, laajentuu sieluni.Tämä junan jyrinä on ihanaa kuin hyvä tuoksu, joka äkkiä virtaa jonkunluokse pitkän matkan päästä, kuin tuberoosin Ja punaisen hyasintintuoksu.
Minä ojennan käsivarteni.
Mitä näkevät nämä junat, jotka kiitävät, jotka pakenevat? Maitako? Mitämaita? Mitä kasvoja näissä maissa…
Herra, me emme pysähdytä junia, jotka kiiruhtavat ohitse; niiden savu,niiden höyry, niiden huuto liikuttaa meitä syvimpii