Produced by Tapio Riikonen
Kertomus 17. vuosi-sadasta
Kirj.
EMLEKYL [Emil Nervander]
K. E. Holm, Helsinki, 1884.
J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
Esipuhe.
I. Maantien lapsi.
II. Lapsuuden päivät.
III. Keskikesän aikana.
IV. Uusia vaiheita.
V. Pitkiä vuosia.
VI. Laukkalassa.
VII. Katrin kirkonmatka.
VIII. Joen rannalla.
IX. Murhaajatar.
Esipuhe.
Historialliset aikakirjamme eivät voi kertoa paljon ilosta ja onnesta,jota Suomen kansa olisi nauttinut. Vanhat kirjat näyttävät myöskinsanovan niille, jotka kysyvät heitä muinaisista päivistä: suokaatkuolleitten levossa maata! ja ainoasti vähittäin ynnä niinkuinvastahakoisesti antavat tomuiset kirjat vastauksia niihin kysymyksiin,joita nykyisyys tekee kuluneille vuosisadoille. Ei milloinkaan kuuluisiiloista naurua tukahutettuin hahmo-äänien seassa; niiden perustussävelon karhea ja totinen, eikä se edes murheen katkerimpinakaan hetkinämuutu hellyydeksi ja lemmeksi.
Surullinen kuin kansan elämä, näyttää myöskin yksityisen elämäuseimmasti olleen. Paljoa iloa ei löydy, siinäkään kertomuksessa, jokatässä julkaistaan lukijalle, Katrista, pohjoisen erämaan lapsesta.Sen lähteet ovat muutamia vuosia sitten havaitut aivan vanhassapergamenttikansisessa kirjassa, joka säilytetään erään pohjoisenkaupungin arkistossa. Sepitty nähtävällä harrastuksella jaliikuttavalla huolella on tämä kertomus noin sata vuotta sittekirjoitettu niin sanottuun tuomiokirjaan, kirjaan, jonka lehdistäainoasti rikokset, mielettömyys ja rangaistukset katselevatsurullisilla, katuvilla silmillään outoa päivänvaloa, joka lempeästi,selkeästä kesätaivaasta lepyttävänä laskeutui vaalealle kirjalle.
Se käsi, joka koreasti oli kirjoittanut nämät rivit, on kauan maannutmustassa mullassa, ja unohdettu on se yksinäinen hauta, missä Katrilepää, jonka tuomio kirjassa luetaan, ja kaikki ne, jotka ovattunteneet tai kuulleet hänen iloistansa ja suruistansa, ovat jo kauanaikaa sitte muuttaneet manalaan. Mutta äänettömät kirjaimet kertoivatvielä selvästi hänen elämänsä tähdellisimmistä vaiheista. Tomunhiukat,jotka autiossa arkistossa hyppivät päivän paisteessa, mikä tulvasihuoneesen ylhäällä muurissa olevista ikkunista, tiesivät kertoo vieläjotakin, enempää, ja tuuheista puista ulkona kuiskaeli kesätuuli helliäloruja Katrista. Ei häntä saa liioin ankarasti tuomita, sillä paljonoli hän rakastanut ja kärsinyt, jonka vuoksi hänelle myöskin annetaanpaljon anteeksi.
Maantien lapsi.
Kaksi vuosisataa sitte oli nyt viljelty varallinen Kalajoen pitäjäjotenkin autio ja metsäinen seutu. Ainoasti kaukana toisistaan olimuutamia kyliä ja yksinäisiä taloja, pellot ja niityt niiden ympäri, janiiden välillä seisoivat syvät, kolkot metsät vakaisessajuhlallisuudessaan.
Suotuisampaa oli katsella kirkon ympärillä syntynyttä kirkonkylää joenrannalla, josta pitäjä on saanut nimensä. Useat siellä olevat, hyvinvaletut ja isot talot antoivat tälle pitäjän osalle varallisen jamelkein iloisen ulkomuodon.
Kertomuksemme ajalla oli kova nälkävuosi rasittanut Suomea ja niinkuintavallisesti on ollut laita, ankarimmasti ahdistanut maamme pohjoisiaosia. Sinä kylmänä talvena, joka silloin peitti kuolinvaipallansajäätyneitten peltojen pettyneitä toivoja, vaelsi koditto