E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertomus intiaanimetsistä
Kirj.
Suomennos
Helsingissä,Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus,1919.
1. Yötä odotellessa. 2. Variksenraakkuna. 3. Levähdys metsässä. 4. Metsänreunassa. 5. Uskalias ja arka tehtävä. 6. Tottelematon Jetro. 7. Eräs omistusoikeuskysymys. 8. Matkalla. 9. "Onnettomuustapaus".10. Kalkkalokäärmelahden luona.11. Valvomista ja odotusta.12. Taistelua afrikalaiseen tapaan.13. Kiusallinen kohtalo.14. Rauhanhäiritsijä.15. Huonoja toiveita.16. Siimon Kenton säikähtää.17. Onnistunut vankeudesta marssinta.18. "Pahaa ennustavia tuulia puhaltaa".19. Matkustajatoveri.20. Sotalaitos.21. Virran kummitus.22. Rannasta lähdetään.23. Intiaanileiri.24. Viimeinen toivo.25. Silmä silmää vastaan.26. Leijonan luolassa.27. Viimeinen mahdollisuus.28. Paluu.29. Kaksintaistelu.30. Loppu.
1. Yötä odotellessa.
Oli lämmin elokuun iltapäivä toistasataa vuotta sitten. Aarniometsänkuuluisat sankarit, erinomainen tiedustelija ja metsästäjä SiimonKenton ja mainio opas Taneli Boone, olivat päättäneet pitääneuvotteluja. He olivat kulkeneet avaraa tietöntä metsääyhtäsuuntaisesti ainoastaan noin viidensadan metrin päässä toisistaanja yhtyivät nyt vaellettuaan pari kilometriä. Boone oli hiipinytvarovasti Ohiovirran [Ohio on Missisippivirran lisäjoki Yhdysvalloissa]rantaa itäänpäin, Kenton oli pujottautunut Kentuckyn [Kentucky onYhdysvaltain valtio Ohiovirran eteläpuolella vastapäätä Ohiovaltiota,joka on virran pohjoispuolella] syvien metsien läpi, kunnes hänlähestyvää vaaraa aavistaen oli poikennut vasempaan ja yhtynyt Booneenvirran rannalla.
He istuivat nyt kaatuneen puun rungolla ja haastelivat puoliääneenunohtamatta hetkeksikään varovaisuutta. He olivat eläneet kylliksikauan näissä vaarallisissa erämaissa muistaakseen, ettei valkoinen miesole täällä hetkeäkään turvattu punaihoisten raivoilta ja viekkailtahyökkäyksiltä.
— Taneli, sanoi Kenton, matalalla sointuvalla äänellään, tämä onpulmallisempi juttu kuin mitkään edelliset.
— Minulla ei ole oikeastaan mitään osallisuutta siinä asiassa, Siimon,oikaisi Boone kääntäen kapeat sileäksi ajellut kasvonsa ystävätäänkohden.
— Ei vielä, mutta sinä saat tekemistä, kun tapaat ihmisiä hirsipirtinluona.
Boone nyökkäsi käsittäen tarkoituksen.
— Sinä, Taneli, et kai ollut pirtissä, kun proomu pysähtyi sen luo?
— En.
— En minäkään.
— En minäkään; minä samoilin metsää pyrkien mr. Ashbridgen luo.
Hänhän se rakennutti pirtin, jonka ohi minä kuljin yhden peninkulmanvirtaa ylöspäin? [Englannin penikulman niinkuin aina tässäkertomuksessa; engl. penikulma on noin 1 1/2 km.]
— Niin, Norman Ashbridge tahi hänen poikansa Yrjö — oikeinkelvollinen nuori mies. He saapuivat proomullaan virtaa pitkin viimekeväänä ja pysähtyivät metsän reunaan, peninkulman tästä alaspäin: jasinne he rakensivat hauskan pirtin. Muutamia viikkoja sitten isämatkusti noutamaan perhettään toisella proomulla. Yrjö, poika, väsyiodotukseen ja lähti heitä vastaan. Me yhdyimme metsässä ja meidäntäytyi tunkeutua punaisten syöpäläisten läpi, ennenkuin saavutimmeproomun. Virtaa pitkin matkustaessa kuumenivat korvat, sillä Pantteriraivosi, minkä suinkin saattoi.
— Pantteri! huudahti Boone, kääntyen taas ystäväänsä. Saatoinhan