E-text prepared by Jari Koivisto
Kirj.
Kössi Kaatra
Helsinki,Osakeyhtiö Työ,1922.
Muut lauloivat…
I. Runokronikkaa vuodelta 1917.
Purkaus
Punalippu
Esitaistelijat
Vappusäkeitä
Vappu (Oulun Linnansaarella)
Helatorstaina
Uutta luotaessa
Sydänkesäsäkeitä
Neulankärjillä
Maantiellä
Bolshevikit
Rampojen karnevaali
Syy ja seuraus
Latsarukset
Nälkiinnytetty haamu
Jäkäläkausi
Miksei?
Viattomain veri
Ristinpuussa
Vapauden vaipuessa
Syys
Vapaushumussa
Lappi
Idän jätti
Rauha
Tulivuori
Spartacus
Käsissänsä kaikki karttuu ++
Eräälle työväentaiteilijalle
Valkeuden tiellä
Työn nuoriso
Pyri pinnalle
Sonetti
Sorasointu
Rochdalen kankurit
Kirjaltaja
Vuosiorja
Nälkäisten katseet
Mieroon
Tapaturma
Taksvärkistä kotiin
Mestarituotteita
Olkosi kalpa
Kylän vanhusvainajille
Luonnon esteitä
Niinkuin Tuonen joutsen —
Hautapuhe
Laupeudensisar
Mummon vuoteen ääressä
Kuolinvuoteella
Torpan täti
Hassu Hannu
Talvitarina
Jaanan Janne
Käy kulkuni korven kautta.
Sonetteja
Tuskan tuokioina
Valmiina
Koljonselkä
Talviyössä
Kevätmyrsky
Kevätsäde.
Muut lauloivat laulunsa yksilöille; runot helkkyvät heitä on ain ihannoineet. Mut lauluni mun — ei heille ne soineet, mun virteni joukoille, joukkojen töille.
Kaikk' kalpenee, mitä loi joku pylväs,
joka taikurin työ, teko sankarin suuri,
sen rinnalla, nyt mitä tarjoo juuri
työnarmeijan askare ankara, ylväs.
Mikä taivaita hipova haltio harras,
mikä hurmio huokuu sen luomisen työstä,
kun tietänsä raivaa se orjuuden yöstä,
joka askele allansa pettävä parras.
Ja mi voima ja suuruus ja tarmo ja tahto;
lukin seitteinä särkyvät tieltänsä tokeet
ja turhia kaikk' ovat kahlimiskokeet,
kuin paasi se seisoo; on vastustus vahto.
Ja vaikka sen runteli vaiva jo varhain
ja pakko sen säälittä ristille paiskas
ja raakana riemunsa rahdutkin raiskas,
ei sammunut sentään sen sielussa parhain.
Ei kaikonnut kaipio raatajarinnan,
vaan puhkesi ain yhä uutehen kukkaan.
Elon nurjuus juuri sen istutti rukkaan
ja kalliin siitä hän suoritti hinnan.
Hyve, kauneus, kaikkihan kaipiossansa,
mi kiihtää ja käskee ja vaativi loitos.
Hyvän, kauniin puolesta juuri sen koitos.
Elon arvoja vaalivi kahlittu kansa,
jolt' itseltä riistetty kaikki on ammoin,
mitä ilmi se loi, mitä kylvi ja niitti. —
Mitä suurempaa, jota kantelo kiitti?
Mitä synkempää, jota soisi se kammoin?