Norjalaisen naisen kohtalo
Kirj.
Suomentanut
Jalmari Hahl
Helsingissä,,Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,1912.
Vähän yli kaksisataa vuotta sitten tuli loppukesäpäivänä miessoutaen Vorre-rannalle — ranta oli saanut nimensä vallan lähelläolevasta metsästä; hän istui isossa leveäkokkaisessa veneessä, jonkahuolellisesti sitoi kiinni. Ja nyt hän jäi loikomaan veneeseen, näineläen päivä päivältä huoneessa, jossa tuskin oli tilaa kääntymiseen.Ja vaikka kuuluukin kovin uskomattomalta, hän eli tässä veneessäkokonaista viisi vuotta, talvet ja kesät. Tällä ajalla ei häntä koskaannähty päivisin. Mutta iltaisin hänet joskus nähtiin kylässä, joka olineljänneksen matkan päässä Vorre-rannasta. Siellä hän osti eräästäpikkupuodista ruokaa ja juomaa, mitä tarvitsi ja palasi aina joutuintakaisin veneeseensä. Usein hän saattoi pelästyttää vastaantulijan,jonka kohtasi, kun puoliyön aikaan pohjatuulella ja pimeässä, selkäkumarassa kulki tietä pitkin, kantaen myttyään kainalossa.
Mutta kevätpäivänä, kuudetta vuotta käydessä, hän aamulla meni rannalleja katseli kauan ympärillensä, ikäänkuin olisi pelännyt, että jokuhänet huomaisi. Ja siitä lähtien hän ei enää mennyt veneeseen. Jopahän sen myi, ja kaiken, mitä siinä sisällä oli. Jonkun ajan kuluttuahän osti itselleen kartanonpaikan ja sen lisäksi pienen maatilkun,rakensi itselleen talon ja ryhtyi raivaamaan maaperää vapaaksi kivistäja juurista. Eikä kestänyt monta vuotta, ennenkuin hänen maillaan japelloillaan iti ja kasvoi, ja kun hän kuoli sittenkuin rehellisestitalonpoikana oli raatanut parikymmentä vuotta, hänen vaimonsa — ylempäälaaksosta kotoisin olevan loisen tytär, jonka seitsemän vuotta ennenkuolemaansa oli nainut, ja josta hänellä oli kaksi lasta — jäi hänenjälkeensä perimään enemmän rahoja, kuin mitä oli luullut hänellä olleen.
Ensi aikoina, rakennettuaan talon ja raivattuaan maan, Peter Wilde —tämän hän sanoi nimensä olevan — oli huonomaineisten kirjoissa miehenä,joka varmaankin kauan oli pysynyt piilossa jos jonkin pahanteontähden. Mutta uurastava elämänsä ja auliutensa auttamaan toisia tuottihänelle vähitellen ihmisten luottamuksen, ja paljon oli niitä, jotkakeräytyivät hänen paariensa ympärille.
Mikäli tiedän, ja vanhojen ihmisten kertomuksista päättäen, jotkaolivat puolestaan kuulleet sen isovanhemmiltaan, olivat hänen poikansaja pojanpoikansa ja vielä eteenpäinkin hyvin vireitä ihmisiä,jotka naimakauppojen ja oman ponnistuksen avulla laajensivat talonviljelystä. Kävisi liian pitkäksi ja vaivalloiseksi läpikäydä kokosukutaulua ja talon varttumisen kehitystä, pantakoon ainoastaanmerkille, että kaikki nämä miehet edistyivät askel askeleelta,niin että saivat vakaan mielen ja palavan valistuksen kaihon. Jalisäksi, että Anders Wilde (kuoli 1790) saattoi varallisuuttaanvahingoittamatta rakennuttaa ison talon, josta näki laajalti vihanneitamaita, kanervikkoja ja sammalsoita, jopa ylimmistä kattoakkunoistavilahdukselta mertakin.
Mutta ainoastaan kahdella taholla oli talolla tasaiset ja lempeänhymyilevät ympäristöt. Pohjoisen ja lännen puolella oli Vorre-metsäja Bö-tunturi. Vorre-metsä oli tiheä, niin että oli vaikea päästäläpi. Bö-tunturi oli äkkijyrkkä, niin että ainoastaan villit eläimetja isot metsälinnut siellä asustivat. Kolme kertaa viimeksi kuluneenakymmenenä vuotena oli talon väki löytänyt kuolleita susia, jotka olivatsuistuneet alas ja loikoivat niskat taittuneina jyrkimmän rinteenjuurella. Lumipyry oli kaiketi yllättänyt ne yl