Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juho Reijonen
Porvoossa,Werner Söderström,1891.
Iisakin rumaani.
Kumisevanmäen mökki.
Pappilassa.
Yleinen suru.
Vierasmies.
Herrasmies.
Yöllä.
Uneni jouluyönä.
Vaimon kuoltua.
Miksi Jaakko muutti?
Matkalla.
Hävytön teko.
Pielinen:
I. Syksyllä.
II. Keväällä.
"Taivas se on sininen,
Ja lintuiset on pienet;
Nepä ne oksilla laulelevat —."
Vienon suruisella ja pelonalaisella lapsen äänellä laulettuinatunkeutuivat nuo sanat jostakin kaukaa Iisakin korviin. Hän loikoisilloin vielä vuoteellansa kaupungin parhaan ravintolan viidennessänumerossa ja aukasi silmänsä. Iisakki ei oikein tiennyt, oliko hän joollut hereillä ennen laulua, vai siihenkö hän vasta heräsi. —Kaiketikin mahtoi vielä olla liian aikaista nousta ylös, koska suumaistui vielä niin unelle. Hän kääntyi seinään päin mukavassarautavuoteessaan ja aikoi nukkua vielä jonkun tunnin.
Unta ei kuitenkaan kuulunut tulevaksi, eikä voinut olla ajattelematta.Ei tuo ajatus niin erinomaista mitään ollut, eikä tärkeääkään, vaikkase tunkeutui esiin niin voimakkaasti, että häiritsi nukkumisen jatahtoi suututtaa oikein.
"Niin, on sekin luuloa, että uni muka joltakin maistuisi ja vieläsuussa! Se on vaan semmoinen sanantapa ja merkitsee sitä, että vatsa eiole kunnossa. No, mutta minussa se nyt merkitsee sitä, että tässätalossa on huonoa viiniä ja nuo naiselliset Dagmar-sikarit eivätsovellu miehiselle suulle, vaikka se neiti illalla niitä niin kehui."
"Poissa on armas, ja siksi
Puhkee kaihoni kyyneliksi;
Siitä hiukan on toki hoivaa —"
kuului taas tuo surullinen ääni korviin.
"Kaikkiakin, kun antavat noin häiritä matkustavaisia. Voi näitä pikkukaupunkeja! Kaupunkeja — hm! Mitä kaupunkeja nämä ovat? Mennään maatapäivän kanssa ja kiivetään ylös kukon keralla — mut mitähän nyt jokello lienee?
"Olisi se tuolla pöydällä kellokin. Kuuluihan sieltä oikeaan korvaanihan selvästi sen tikittäminen ja kun käännähti ja hiukankaan silmiäänraotti, niin näki, miten päivän punertavat säteet, kaihtimien lomitseluikahtaen, ikäänkuin hypiskellen, kisailivat kellon kultaisellakuorella. Olisi sitä pitänyt oikeastaan nousta kelloa katsomaan, muttapitkin kaikkia hermosäikeitä tuntui hiiviskelevän semmoinenautuaallinen raukeus, että ei hennonut sitä nousemalla häiritä.
"Jopa tuo taisi tauota tuokin laulu, jotta saa tässä vielä hetkisenrauhassa uinailla ja odotella aamukahvia. Myöhäänpä ne sitä tuovatkin,vai eivätkö tuonekaan tilaamatta. Kas, eihän vielä ole tuotu ovenulkopuolelle kiillotettaviksi jätetyitä saappaitakaan, vai eivätköymmärtäne niitä edes kiillottaakaan. Ei, kyllähän ne toki kuitenkin senverran — ja sanoihan se anniskelija-nainen olleensa Helsingissäkin.Lienee tuo ollutkin, jos jossakin hänkin. Sen ainakin oli näköinen,jotta — —
"No nyt se laulu taas alkaa uudestaan. Ahaa! se kerjää laulamalla. —Onkohan tuo olevinaan virttä, vai oikeaa laulua, jota se nyt vetelee?Kirottua, kun rupesi taas ynisemään! — Nyt kävi ovi. Hyvä — ne ajavatsen pois nyt — siivoojattaret. Olisivat ne sen kuitenkin minustanähden saaneet antaa laulaakin. Kuka sen tietää, jos on hyvinkinsuuressa avun tarpeessa ja vaikka ei olisikaan, niin onhan tuo ainakinyhtä hyvä kerjäämistapa kuin sirkukset ja posetii