Produced by Eeva Ala-Heikkilä and Tapio Riikonen
Kirj.
Kyösti Wilkuna
Porvoossa,Werner Söderström Oy,1911.
Luusin-yö Raaseporin linnassa.
Kristiina-neidin joulu-uni.
Kruunuton kuningas.
Suomalainen kuningatar.
Luusin-yö Raaseporin linnassa.
Vuosi 1464 riutui viimeisillään. Aurinko, joka päivä päivältä olikäynyt yhä uneliaammaksi, oli nyt rentonaan asettunut talvilevolle,huolimatta näyttäytyä enää kokonaiseen viikkoon. Taivasta olivatnimittäin mainitun ajan verhonneet paksut, harmajat lumipilvet, jotkaolivat kasvattaneet huoneen korkuisia kinoksia linnan muurienympärille. Rengit olivat nihtien avustamina saaneet yhtä mittaalapioida lunta, pitääkseen avoimina linnan vallien ulkopuolella olevaankarjapihaan sekä läheiseen Snappertunan kauppakylään johtavia teitä.
Pyhän Lucian päivän aattona, kolme päivää ennen joulua, lakkasi luntasatamasta, mutta taivas pysyi edelleenkin pilvessä ja ilma tyynenä.Linnan ympäristöt olivat peittyneet vahvoihin kinoksiin ja luonnossanäytti kaikki pysähtyneeltä ja kuolleelta. Ylhäällä porttitornissaoleva, laajaan susiturkkiin pukeutunut vartia istui hänkinliikkumattomana alallaan ja katseli herkeämättä kylää, jonka matalatsavupirtit olivat niin lumeen hautautuneet, että siellä tuskin olisiuskonut ihmisasuntoja olevankaan, ellei sieltä ja täältä kinostenvälistä olisi kohonnut savupatsaita. Ja yhtä mahdottomalta ihmistenolinpaikaksi olisi kylästä katsoen itse linnakin näyttänyt, siinä missäse pyöreällä kukkulallaan, lumesta täyttyneen vallikaivantonsa sisällävartioi elotonta ympäristöään. Sen jykevät, ikkunattomat ulkomuuritolivat miltei puolitiestä kinoksiin peittyneet ja sen lautakattojapainoivat vahvat lumipatjat. Jollei pyöreätä päätornia olisi ollutolisi koko linnaa saattanut pitää kallioröykkiönä.
Torninkatolla kyyröttävän vanhan Olavin uneliaat kasvot elostuivathiukan, kun linnan ulkoportti lyötiin auki ja turkiksiin huolellisestikääriytynyt lihavahko mies ajoi kulkusten helistessä parivaljakollaulos. Se oli linnan vouti, herra Abraham, joka kolmisenkymmentä vuottasitten oli saanut ritarilyönnin Eerikki Pommerilaiselta. Hän olisyntyjään ruotsalainen, mutta oleskellut koko miehuutensa ajanSuomessa, missä hän oli mennyt naimisiin suomalaisen rälssimiehentyttären kanssa. Avioliitostaan oli hänellä yksi tytär, Kristiinaneito, joka asui vanhempainsa luona täällä Raaseporin yksinäisessälinnassa.
Olavi seurasi silmillään, kuinka kömpelötekoinen reki kuppelehtinietoksissa aivankuin alus myrskyssä. Kun ajaja hävisi Hirsipuumäentaakse, heitti vartia silmäyksen ympäri aution talvimaiseman,keksimättä millään taholla ainuttakaan liikkeellä-olijaa.
"Taisi ajaa Grabbakkaan", mutisi Olavi-vanhus itsekseen. "Suotta kaitäällä värjöttelee, eihän nyt kuitenkaan ketään ole liikkeellä, ystävääparemmin kuin vihollistakaan", lisäsi hän ja alkoi varovasti kompuroidaahtaita kiertoportaita myöten alas.
Kun hän sisäportista astui linnanpihalle, jossa risteili käytäviämiehenkorkuisten lumivallien keskellä, laskeutui ritarisalin puoleltapihalle Kristiina neiti, kantaen kahta raskasta kynttilänjalkaa, joitahän vei palvelusväen tupaan puhdistettaviksi. Pihan keskellä sattui hänyhteen vanhan torninvartian kanssa.
"No, Kirsti neiti, huomenna on Luusin päivä ja ensi yönähän ne ovattaas henget liikkeessä. Muistakaapas asettua salpojen taakse hetiiltamessun jälkeen tai muutoin käy kuten sille Suitian piialle mi