Produced by Juha Kiuru
Romaani
Kirj.
Suomentanut Eino Kaila
Alkuperäinen teos: The Country House
Otava, Helsinki, 1921.
Oli vuosi 1891, lokakuu, maanantaipäivä. Worsted Skeynesinrautatieaseman pimeällä ulkosivustalla vallitsi alaa mr Horace Pendycenomnibussi, hänen vaununsa ja tavaravankkurinsa. Mr Horace Pendycenkuskin kasvot vallitsivat yksinäisen asemalyhdyn valokehää. Verevinä,tuuhein, lyhyeksi leikatuin harmain poskiparroin ja yhteenpuristetuintutkimattomin huulin ne kohosivat korkealla ylös itäiseen ilmaan kuinmikäkin feodaalijärjestelmän tunnuskuva. Sisäpuolisella asemasillallamr Horace Pendycen ensimmäinen palvelija ja ratsupoika odottivat 6.15junan saapumista, puettuina pitkiin hopeanappisiin liveritakkeihin,joiden vakavaa asua vain heidän korkeiden hattujensa rohkeastiulkonevat lierit hieman elähdyttivät.
Palvelija otti taskustaan puoliarkkisen leimattua, vaakunallakoristettua paperia, jossa näkyi mr Horace Pendycen pientä, täsmällistäkäsialaa. Hän luki siitä honottavalla, pilkallisella äänellä:
"Hänen armonsa Geoff ja mrs Winlow, sininen huone toalettikamareineen;kamarineitsyt, harmaa huone; mr George, valkea huone. Mrs JasparBellew, kullattu. Kapteeni, punainen, kenraali Pendyce, helakka huone;palvelija, takainen ullakkohuone. Siinä seura."
Ratsupoika, punaposkinen nuorukainen, ei kiinnittänyt siihen mitäänhuomiota.
"Jos mr Georgen 'Ambler' voittaa keskiviikkona", sanoi hän, "merkitseese viisi puntaa minun taskuuni. Kuka pitää huolen mr Georgesta?"
"James tietenkin."
Ratsupoika vihelsi.
"Minä koetan päästä hänen mukaansa huomenna. Tuletko sinäkin, Tom?"
Palvelija vastasi:
"Täällä on vielä lisää takasivulla. Vihreä huone, oikea siipi — tuoFoxleigh; ikävä otus. Tuota 'ota niin paljon kuin suinkin äläkä annamitään' lajia. Mutta ampua hän osaa. Siksi hänet pyydetään mukaan."
Tumman puurivin takaa juna syöksyi asemalle.
Laituria myöten tulivat ensimmäiset matkustajat — kaksi karjanhoitajaapitkine sauvoineen; he kompuroivat ohi nukkaisissa nutuissaan, uhotenkarjan ja mustan tupakan hajua; sitten muuan pariskunta ja yksinäisiähenkilöitä, jotka niin paljon kuin suinkin pysyttelivät erillääntoisistaan, ne olivat mr Horace Pendycen vieraat. Hitaasti he tulivattoinen toisensa jälkeen häämöttävien vaunujen luo ja seisoivatpaikoillaan, kiinnittäen katseensa tarkoin eteensä, kuin pelätentuntevansa toinen toisensa. Pitkä turkkiin pukeutunut herra, jonkapitkällä rouvalla oli kädessä pieni hopealla kirjailtu nahkalaukku,puhutteli kuskia.
"Päivää, Benson. Mr George kertoo kapteeni Pendycen sanoneen hänelle,ettei hän ehdi tulla ennenkuin 9.30 junalla. Luullakseni voisimme — —"
Tuulispään lailla, joka soinnahtaa sumun kolean hiljaisuuden läpi,kuului korkea heleä ääni:
"Ei, kiitos; minä nousen vaunuihin."
Ensimmäisen palvelijan saattamana, joka kantoi hänenpäällysvaatteitaan, ja verhottuna valkeaan harsoon, jonka läpi GeoffreyWinlow'n kiirehtimättä kääntyvä katse tavoitti välähdyksen silmistä,astui nainen esiin ja luoden silmäyksen taakseen hävisi vaunuihin.Hänen päänsä ilmestyi taas näkyviin harsokääreen takaa.
"Täällä