Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Henkipatto [Kössi Kaatra]
Työmiehen Kirjapain, Superior, Wis., 1921.
Motto.
Suuri rikos.
Hymyilevä pirullisuus.
Puolikuolleen proletariaatin ruumiillistuma.
Valkoinen ritarillisuus.
Kotiin.
Kunniakysymys.
Herrasväki meni saareen.
Ruumiinryöstäjä.
Suur-sodan soturi.
Marty — marttyyri.
Jeanne Labourbe.
Marseljeesi.
Kohtaus piilopirtissä.
Huonosti haudattuja.
Kansa luomistyössä.
Te unhoon ette häivy, nyyhkijät siellä, perikadon ja kauhun ja onnettomuutenne yössä, te, jotka hoiputte ristin ja tuskan tiellä ja näätte pyövelit rankaisematta työssä.
Ei, ei tuhat kertaa, pääsinpäivänne koittaa,
joskohta sen nousu on vitka, joskohta se viipyy:
sama ylhä aatehan mailmaa haltioittaa,
mi leirienne harmaudessa nyt hiipyy.
Sama kannustaahan mailman kansoja huuma,
mi teidätkin nosti pyövelivaltoja vastaan,
jo käyhän ympäri mailmaa kamppailu kuuma,
min alkusoittoa taistonne ainoastaan.
Punavaattehen nostain, mi vaipui kanssanne vereen,
käy eespäin rynnäten kansat voitosta voittoon.
Vihur ulvova myrskyn on loihtinut massojen mereen,
päämäärään poljetut kohta jo pääsevät loittoon.
Pian herroina herjatut luokat on kaikkien kansain, ja silloin taittuva on myös teidänkin teljet, ota murtuva, kuolon ja laantuva ahdistus ansain. Oi, unhoon ette häivy te, nääntyvät veljet!
Kerrankin!
Kulmalassa olivat kakarat tavalliseen tapaansa kirkuneet kuin kaijakat.Ne olivatkin aina äänessä. Päivisin se nyt vielä meni joinkin. Muttailtaisin — ja niin pitkiä kuin illat olivat, kun ei ollutminkäänlaista valonkeinoa, ei niin minkäänlaista: kahden kolmen ajoissa"päivällä" alkoi pimetä ja sitä kesti sitten yhdeksään asti aamulla:kahdeksantoista tuntia yhtämittaista pimeyttä, yhtämittaistakyyröttelyä —, niin oliko sitten ihme, jos lasten ärinä kävikiusottavaksi. Se on muutenkin niin ikävää. Saatikka sitten kuntiesi mistä niiden levottomuus johtui: ruuan puutteesta, leivänpuutteesta, valon puutteesta, kaiken puutteesta. Ja se oli sitäkintuskastuttavampaa, kun itsekin oli niin ärtyinen ja herkkä kaikelle.Nälkäinen ruumis värähti jännitettynä kalvona pienimmästäkinrisahduksesta. Mitä sitten sellaisesta yhtämittaisesta kirkunasta.Telmisivät edes, kuten ennen. Mutta ei: lasten energia näytti enääjaksavan ilmetä vain vaikerruksena mutta sinä sen itsepintaisempana. Jamitä apua siitä sitten oli? Ei niin kerrassaan mitään. Kuluttivatsiihen vain loppujakin voimiaan.
Vaikka eihän tässä ollut apua mistään muustakaan. Oli perin perästäkintullut perimmäinen seinä eteen. Tähän astihan sitä sentään oli tultutoimeen joinkin — niin Kulmalassa kuin muissakin sahayhteiskunnanmökeissä. Sahasta kyllä ei ollut enää vuosiin ollut mitään taikaa. Kokotuo valtava laitos äänettömine törröttävine suojineen, savupiippuineenja kymmenien miljoonien arvoisine varastoineen näytti pystyvän enääylläpitämään vain herransa. Näiden loistoauton huohotus olikin ainoaelonmerkki tuosta valtaisasta laitoksesta. Mutta työväki. Sen se o