"Jos ylenkatsomme omaa kieltämme, omaa kirjallisuuttamme –
niin Europa ylenkatsoo meitä".
P. WIESELGREN
Tieteiden sisältöä ei voida johdantoin kautta ikäänkun edeltäkäsinnäyttää tahi ulkoapäin kertoa, millainen se on. Se opitaan ja käsitetäänainoasti kunki tieteen täydellisestä esityksestä ja kokonaisesta menostaalusta loppuun asti. Toista oikotietä tieteiden tuntemiseen ei löydy.
Näin ollessa näyttää siltä kun tämmöiset johdannot kun tämäki tässävalmistuva, jossa edessä olevan tiedehaaran sisältöä tullaan vaanpäällinpuolin koskemaan, olisivat tarpeettomat. Niin ei kuitenkaan ole.
Jo yleinen tapa johdannoilla varustaa suurempia tieteellisiä tekojaosoittaa ne tarpeellisiksi. Se on kuitenki vaan ulkonainen tunnusmerkki,jolla myös olkoon arvonsa. Mutta kaikella pitää olla sisällisiätodistuksia tarpeellisuudestansa; ja semmoisia eivät tieteidenjohdannotkaan puutu. Niiden luetteleminen kaikissa erisuhteissansa eivoi tulla tässä kysymykseen. Todistuksittaki myödytetään jokaisessatiedehaarassa löytyvän yleisiä puheenalaisia kohtia, joille olisi vaikeasaada siaa sen likemmässä esityksessä. Niistä johdannot syntyvät jasaavat sisältönsä. Mitkä nämät puhuttavat kohdat ovat mielestäni Suomenkirjallishistoriassa, nähdään tästä johdannosta, jota kukaan ei voinekatsoa tarpeettomaksi, semminki kun ei varsinaista historiaa maammekirjallisuudesta ennestänsä löydy.
Mutta johdannot täyttävät ainoasti silloin tarkoituksensa kuin neraivaavat valaisevan tien itse tieteen likemmälle käsitykselle, ynnäsillä tavoin ikäänkun kasvavat sen kanssa luonnollisesti yhteen.Semmoinen raivaaminen on silmämääränäni tätä johdantoa laatiessa;kieltämättä on se sitä tarpeellisempi, kuta harvemmassa tieteellisiätekoja suomeksi tavataan.
Työn onnistuminen aivotuksen mukaan jää muiden tuomioon. Se vaan olkoonsanottu, että kunki tieteen syvyys ja suuruus antaa jokaisellekirjoittajalle lavian tilan parastansa koettaa. Epäilemättä on kaskenkyntö kuitenki vaikiampi kun viljellyn pellon, ja jälki tulee myösepätasaisempaa ja huonompaa. Tieteiden joukossa on Suomenkirjallishistoria verrattava kaskeen. Minä kynnän kyyhättelen, toisetmahtavammat karhikoot ja silittäkööt. Kaikella on aikansa jatyömiehensä. Ken hairahtuu, sen toinen ojentaa, eli oikeimmin: senojentaa tiede itse, järjellisessä kasvannossansa. Tieteet seuraavatjärjen ikuisia lakiloita.
Näistä muistutuksista menen tämän johdannon erijaksoihin. Ne ovat:
Vaikka se ei kuulu suorastaan tähän, mainittakoon kuitenkin, että tämätosin monella muotoa puuttuvainen alku Suomen kirjallishistoriaan onlisentiati-arvon voitantoa varten aivottu Suomen Yliopiston oppineitten,korkiasti kunnioitettuin opettajain arvostettavaksi; johon olenYliopiston konsistorion suosiollisen suostumuksen ja hyvän sanan kauttasaanut alamaisesta pyynnöstä erityisen armollisen luvan[1]. Kun siistieteellinen oppi tahi vähintäki tieteellinen käsitys aineesta onnäytettävä, olisi ehkä kiinteä t